Oikeustiede:oikeus/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeus konventionaalisena ilmiönä. Oikeudelle, yhteisölliselle kielelle ja rahalle yhteisöllisen vaihdon välineenä ja arvon mittarina on kaikille kolmelle ominaista, että niiden olemassaolo ja toimivuus edellyttävät yhteisön jäseniltä joko selväsanaista tai vähintäänkin hiljaista sitoutumista suhteellisen yhdenmukaisiin käsityksiin niiden merkityksestä tietynlaisissa yhteisöllisissä vuorovaikutustilanteissa. Nuo yhteisölliset uskomukset voidaan luontevasti mieltää toisten käyttäytymiseen kohdentuvina vastavuoroisina odotuksina ja yhteistoimintaa edistävinä asenteina (den Hartogh). Filosofinen konventionalismi on nimennyt sanotut yhteiskunnalliset ilmiöt konventionaalisiksi eli institutionaalisiksi faktoiksi.

Vastavuoroiset odotukset ja yhteistoimintaa edistävät asenteet lisäävät merkittävästi yhteiskunnallista koheesiota, jos tilanteen osapuolilla vain on riittävän yhtenevä oikeudellinen ”odotushorisontti” eli perusteltu käsitys tilanteen toisen osapuolen tulevasta menettelystä. Tämä on tilanne esimerkiksi silloin, kun ”A tietää, että B tietää, että A tietää . . . että tieliikennelain mukaan väistämisvelvollisuutta osoittavan varoituskolmion takaa risteystä lähestyvä B on tuossa tilanteessa väistämisvelvollinen eli velvollinen antamaan risteystä samaan aikaan myös lähestyvälle A:lle tuossa tilanteessa etuajo-oikeuden”, tai kun ”A tietää, että B tietää, että A tietää . . . että A:n tekemä tarjous ja B:n siihen antama hyväksyvä vastaus luovat heidän välilleen oikeudellisesti pätevän sopimussuhteen”. Ilman riittävän yhteneviä vastavuoroisia odotuksia ja yhteistoimintaa edistäviä asenteita eivät yhteisön jäsenten keskinäiset vuorovaikutustilanteet voi toteutua ennakoitavissa olevalla tavalla.

Oikeus aidosti tulkinnanvaraisena käsitteenä. Vaikka taloudelliset transaktiot ja muut käytännön vuorovaikutustilanteet yhteiskunnassa useimmiten toteutuvat ilman tuomioistuinten ja muiden viranomaisten väliintuloa, oikeuden tulkinnallinen sisältö ja täsmällinen määrittely ovat niitä lähemmin tarkasteltaessa osoittautuneet pulmalliseksi. Oikeutta ja yhteiskuntaa kuvaavat keskeiskäsitteet, kuten demokratia, oikeusvaltio, valtiollinen suvereniteetti, parlamentarismi tai oikeudenmukainen oikeudenkäynti ovat avoinna useille erilaisille tulkinnoille, joista mikään ei välttämättä ole ainoa oikea eikä mikään välttämättä ehdottoman väärä. Oikeutta ja oikeudellisia ilmiöitä kuvaavat käsitteet ovat, Walter Bryce Gallien (1912–1998) termein, aidosti kiistanalaisia käsitteitä (essentially contested concepts). Sillä, miten oikeus ja oikeudelliset ilmiöt määritellään, on myös keskeinen vaikutus siihen, miten oikeutta on ylipäätään mahdollista tulkita, miten eri oikeuslähteitä tulee tulkinnassa painottaa ja millaiset oikeusvaikutukset tietynlaiseen oikeustosiseikastoon voidaan liittää.

Oikeudellisen ajattelun koulukunnat. Oikeuskirjallisuudessa (voimassa oleva) oikeus on edellä mainituista syistä voitu määritellä useammalla kuin yhdellä tavalla. Keskeiset oikeudellisen ajattelun koulukunnat ovat:

(a) oikeus on parlamentaarisen lainsäätäjän määrämuodossa eli perustuslain tarkoittamalla tavalla ilmoittamaa lainsäädäntötahtoa, jota alemmat säädökset (kuten valtioneuvoston ja tasavallan presidentin antamat asetukset), hallinnolliset määräykset ja päätökset täsmentävät = oikeuspositivismi;
(b) oikeus on toteutuneiden ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa toteutettavissa olevien, yksittäisille oikeussubjekteille kohdennettujen ja tehokasta oikeussuojaa tuomioistuimissa ja viranomaisissa nauttivien oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuus (law in action, not law in the books) = oikeusrealismi, sosiologinen oikeustiede, Access to Justice -suuntaus, Law and Society -suuntaus;
(c) oikeus on uskonnollista tai yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta riittävästi toteuttavien oikeusnormien kokonaisuus eli ”oikeaa oikeutta” (richtiges Recht), eikä (ainakaan räikeän) epäoikeudenmukainen lainsäädäntö velvoita lainsoveltajaa = luonnonoikeusfilosofia;
(d) oikeus on omaehtoisesti, ”orgaanisesti” kehittyvien yhteisöllisten käytäntöjen ja/tai oikeustieteen kehittämien opillisten doktriinien kokonaisuus, ”juristioikeutta” (Juristenrecht) tai ”(oikeustieteen) professorien oikeutta” (Professorenrecht) = historiallinen oikeustiede 1800-luvulla;
(e) oikeus on lainsäätäjän asettamien ja/tai tuomioistuinten ja muiden viranomaisten ratkaisuillaan vahvistamien oikeusnormien sekä oikeustieteessä kehitettyjen lainopillisten doktriinien kokonaisuus (= artikkelin kirjoittajan käsitys).

Perustuslaki ja muu lainsäädäntö, mukaan lukien kansallisesti ratifioidut valtiosopimukset, ovat kirjalliseen muotoon saatettuja oikeudellisia asiakirjoja, joihin kirjattuja oikeudellisia tulkinta- ja ratkaisuperusteita tuomioistuimet ja muut lainsoveltajat tavanomaisesti noudattavat ratkaisuissaan. Samalla se, mitä oikeus on ja miten eri oikeuslähteitä painotetaan oikeudellisessa ratkaisuharkinnassa, vaihtelee oikeuskulttuureittain ja yhteisöittäin. Manner-Euroopassa oikeus perustuu ensisijaisesti kirjoitettuun lakiin, kun taas common law -maissa prejudikaatit eli tuomioistuinten antamat ennakkoratkaisut saavat suhteessa suuremman merkityksen oikeuslähteenä. Suomen oikeudessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä siirtymää perinteisestä lainsäädäntökeskeisestä oikeuskäsityksestä kohden vahvemmin prejudikaattikeskeistä oikeuskäsitystä, kun Euroopan unionin oikeuden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkinta nojautuu vahvasti kahden tuomioistuimen, Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen, antamiin ennakkoratkaisuihin.

Oikeusnormit ja oikeudelliset doktriinit. Oikeusnormit ovat lainsäätäjän asettamia ja/tai tuomioistuinten ja muiden viranomaisten yksittäisillä soveltamisratkaisuillaan vahvistamia yleisiä oikeusohjeita eli oikeussääntöjä ja oikeusperiaatteita. Ne voivat olla (a) oikeudellisia velvoitenormeja, jotka kieltävät tai käskevät kohdettaan toimimaan tietyllä tavalla; (b) sallivia oikeusnormeja, jotka antavat kohteelleen luvan toimia tavalla, jonka oikeusjärjestys muutoin kieltää; (c) kompetenssinormeja, jotka antavat kohteelleen kelpoisuuden luoda, muuttaa ja kumota oikeusnormeja ja niihin perustuvia oikeuksia ja velvollisuuksia; tai (d) oikeudellisen immuniteetin perustavia normeja, jotka antavat kohteelleen suojan toisten käyttämää kompetenssia vastaan.

Oikeudelliset doktriinit ovat oikeustieteen kehittämiä ja lainsäädännössä ja/tai oikeuskäytännössä vähintäänkin hiljaisesti edellytettyjä opillisia konventioita, jotka määrittelevät ja muotoavat yhteisöllistä todellisuutta eli maailmassa vallitsevia asiantiloja ja yhteiskunnallisia arvoja paremmin oikeudellista tiedonintressiä vastaaviksi eli yhteisöllisesti hyväksyttäviksi, oikeudellisesti toimiviksi ja tarkoituksenmukaisiksi sekä yhteiskunnallisen tehtävänsä tyydyttävästi täyttäviksi

Kirjoittaja: Raimo Siltala