Oikeustiede:oikeudellinen doktriini/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Yleistä. Oikeudellinen doktriini tarkoittaa lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä hyödynnettävää opillista konventiota, jonka sisältönä on se, miten jotain todellisuuden osa-aluetta tai ilmiötä (asiantilaa) tulee oikeudellisesti hahmottaa. Oikeudelliset doktriinit lukitsevat tulkintakehyksen, johon voimassa olevan oikeusjärjestyksen normit on määrä sijoittaa, jotta niitä voitaisiin tulkita ja systematisoida oikeudellisesti mielekkäällä, perusteltavissa olevalla tavalla.

Suhde ei-oikeudelliseen kielenkäyttöön. Oikeudellisten doktriinien vaikutuksesta juristien tapa hahmottaa maailmaa on usein varsin erilainen kuin muiden tieteenalojen edustajien tai maallikoiden käsitys todellisuudesta. Juristille oikeudelliset käsitteet ja yhteiskunnallisten asiantilojen oikeudellinen arvottaminen määrittyvät yhtäältä sen mukaan, mitä lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä on asiasta lausuttu, ja toisaalta sen mukaan, miten asiaa on oikeustieteessä hahmotettu.

Hyviä esimerkkejä oikeudellisten käsitteiden ja oikeudellisen arvottamisen omaehtoisuudesta suhteessa ei-oikeudelliseen kielenkäyttöön löytyy korkeimman oikeuden oikeuskäytännöstä. Antamassaan ratkaisussa KKO 2012:66 korkein oikeus totesi olosuhdetahallisuuteen sisältyvästä todennäköisyysarviosta:

• 15. Ilmaisu ”on pitänyt varsin todennäköisenä” on oikeudellinen käsite eikä se useinkaan luontevasti kuvaa sitä, miten ihmiset tarkastelevat vallitsevia olosuhteita. Rikoslain 4 luvun 1 §:ssä käytetty ilmaisu ”olla selvillä” kuvaa ehkä osuvammin sitä, onko tekijällä ollut oikeanlainen kuva tai käsitys tapahtumassa olevista asioista.

Samoin prejudikaatissa KKO 2006:99 korkein oikeus määritteli murtautumista rikoslaissa käytettynä käsitteenä:

• 3. Lähtökohdaksi voidaan asettaa, että lainsäädännössä käytettäville ilmaisuille tulee antaa niiden yleiskielinen merkitys, jollei ilmaisulle ole laissa säädetty erityistä merkitystä tai muutoin ole perusteltua katsoa, että ilmaisua on käytetty erityisessä merkityksessä. Joillakin lainsäädännössä käytettävillä ilmaisuilla on vakiintunut merkitys, joka ei kaikin osin vastaa ilmaisun yleiskielistä merkitystä, vaikka tätä merkitystä ei olekaan lainsäädännössä nimenomaan määritelty.

Sanotun prejudikaatin perusteella ”murtautuminen” tarkoittaa juristeille muutakin kuin maallikoille ehkä tutumpaa yhdistelmää ”tuntematon mies tai nainen, auki murrettu ovi tai rikottu ikkuna ja asunnosta luvattu viety omaisuus”. Juristille se voi tarkoittaa nyt myös tilannetta, jossa:

• A oli anastamaansa yleisavainta hyväksi käyttäen anastamistarkoituksessa tunkeutunut hotelli¬huoneisiin. Tunkeutumista pidettiin rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuna murtautumisena.

Oikeudelliset doktriinit ovat vuorovaikutussuhteessa muiden tieteenalojen – eli luonnontieteiden, ihmis- ja yhteiskuntatieteiden ja filosofian – hyödyntämien opillisten mallien ja konventioiden sekä yleiskielen ja arkikokemuksen tavallisesti likiarvoisten käsitysten ja uskomusten kanssa. Esimerkiksi perhe tai puoliso saa juristien ammatillisessa kielenkäytössä tavallisesti eri merkityksen kuin mitä termeillä tarkoitetaan yleiskielessä tai eri yhteiskuntatieteiden kuten sosiologian, taloustieteen tai antropologian tutkimuksellisessa kontekstissa. Luonnontieteellis-filosofinen kausaliteettikäsite määritellään syyn ja seurauksen välttämättömänä (conditio sine qua non) tai riittävänä suhteena: välttämättömän ehdon poistaminen kausaaliketjusta riittää estämään seurauksen x syntymisen, kun taas riittävän ehdon esiintyminen kausaaliketjussa riittää yksinäänkin tuottamaan seurauksen x. Juristeille olennaista on kuitenkin adekvaatti, ennalta-arvattava kausaliteetti ja se, miten rikosoikeudellista tai vahingonkorvausoikeudellista vastuuta tulee tuon kausaliteettikäsityksen valossa arvioida ajallisessa, henkilöllisessä ja asiallisessa suhteessa. Lisäksi juristit tekevät vakiintuneesti eron välittömän eli ensivahingon ja sivullistaholle aiheutetun välillisen vahingon kesken, ja noihin tapauksiin sovellettavat oikeusohjeet eroavat merkittävästi toisistaan.

Hyvä esimerkki lääketieteellisen ja oikeudellisen kausaliteettikäsityksen erottamisesta toisistaan on korkeimman oikeuden antamassa prejudikaatissa KKO 1995:53, jossa oli arvioitavana valtion vahingonkorvausvastuu poliorokotusohjelman mahdollisesti aiheuttaneista terveyshaitoista:

• Valtion viranomaiset olivat uhkaavan polioepidemian torjumiseksi järjestäneet niin sanotun massarokotuksen. Rokotuksen saatuaan A oli sairastunut. Vaikka rokotuksen ja sairauden syy-yhteyttä ei voitu pitää lääketieteellisesti selvitettynä, A:n katsottiin riittävästi näyttäneen syy-yhteyden rokotuksen ja sairastumisen välillä. (Ään.)

Vaikka lääketieteellinen kausaliteetti JH:n saaman rokotteen ja sairastumisen välillä jäi tapauksessa näyttämättä toteen, korkein oikeus kuitenkin katsoi, että oikeudellisesti riittävä syy-yhteys oli olemassa ja valtio rokotusohjelman järjestäjänä oli vastuussa JH:lle aiheutuneesta vahingosta.

Suhteessa toisten tieteenalojen ja filosofian opillisiin malleihin ja konventioihin sekä yleiskielen ja arki¬kokemuksen käsityksiin ja uskomuksiin oikeudellisessa päättelyssä hyödynnetyt doktriinit voivat olla neljänlaisia.

On ensinnäkin mahdollista, että oikeudellisessa päättelyssä on omaksuttu jokin ei-oikeudellinen oppirakennelma sellaisenaan, ilman erityisiä oikeudellisia muunnoksia. Näin tapahtui korkeimman oikeuden ns. venäläistä rulettia koskevassa prejudikaatissa KKO 2013:82, jossa rikosoikeudellista tahallisuutta arvioitiin puhtaasti tilastomatemaattisten menetelmien avulla: kun uhrin kuoleman todennäköisyys oli tapauksessa tilastollisesti arvioiden alle 50 %, ei tahallisuusarviossa käytetty kriteeri, jonka mukaan uhrin kuoleman tuli olla ”varsin todennäköinen seuraus” tekijän menettelystä, täyttynyt.

Tavallisempaa kuitenkin on, että toisten tieteenalojen opillisia malleja ja konventioita tai vastaavasti yleiskielen ja arkikokemuksen käsityksiä ja uskomuksia jollain tavoin muunnetaan, jotta ne paremmin toteuttaisivat erityisen oikeudellisen tiedonintressin osana oikeudellista päättelyä. Tällöin on kyse ns. oikeudellisesta yhdistelmäkonstruktiosta eli -doktriinista. Näin tapahtui esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1995:53, jossa oikeudellinen kausaliteettiarvio irrotettiin lääketieteellisestä kausaliteettikäsityksestä, kun arvioitavana oli valtion poliorokotusohjelman mahdollisesti aiheuttama sairastuminen. Samoin korkeimman oikeuden ratkaisuissa yleiset pohdinnat adekvaatista kausaliteetista ja välittömän/välillisen vahingon erottamisesta toisistaan vahingonkorvausoikeudessa ovat osoitus yhdistelmäkonstruktioiden vaikutuksesta. Samoin rikoksentekijän mahdollisesti vähentynyt syyntakeisuus ja muun ohella erilaisten todistamiskieltojen (rippisalaisuus) ja todistamisprivilegioiden (itsekriminointisuoja, läheiskriminointisuoja) muuntavat prosessioikeudellista totuuskäsitystä eroon filosofian ja erityistieteiden totuuskäsityksestä.

Kolmanneksi on mahdollista, että aiemmin sinänsä tyydyttävästi toiminut oikeudellinen oppirakennelma tuomioistuimen toimesta hajotetaan ja palautetaan takaisin jonkin toisen tieteenalan tai yleiskielen ja arkikokemuksen yhteyteen, riisuttuna erityisistä oikeudellisista määreistä. Näin tapahtui korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:6, jossa aiemmin ilmeisen moitteetta toiminut poliisin virkamerkki -instituutio hajotettiin oikeudellisena konstruktiona ja palautettiin jokseenkin epämääräiseksi yleiskielen ilmaukseksi: se, että poliisi vapaa-ajallaan esittää virkamerkkinä ja ilmoittaa olevansa poliisi, ei enää yksin riitä osoitukseksi siitä, että sanottu henkilö olisi virkatehtävää suorittava poliisi, jonka antamia kehotuksia on syytä noudattaa niskoittelusyytteen uhalla. Samoin korkeimman oikeuden ratkaisussa 2012:11, joka koski isyyskanteen vanhentumisajan suhdetta Euroopan ihmisoikeussopimukseen, (tuolloin) korkeimman oikeuden presidentin Pauliine Koskelon eriävän mielipiteen viimeinen lause hajottaa isyyden oikeudellisena oppirakennelmana ja palauttaa sen puhtaasti biologiseksi tosiasiaksi.

Neljänneksi on joukko puhtaasti oikeudellisia oppirakennelmia, joilla ei ole asiallista liittymää toisten tieteenalojen opillisiin malleihin ja konventioihin tai yleiskielen ja arkikokemuksen käsityksiin ja uskomuksiin. Puhtaasti juridisia oppirakennelmia ovat esimerkiksi oikeusvaltio, oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja sopimuskonstituutio eli oppi pätevän yksityisoikeudellisen sopimuksen syntyehdoista ja oikeusvaikutuksista tai oppi sosiaalisesta suoritusesteestä osana sosiaalisen siviilioikeuden yleisiä oppeja.

Termin muut merkitykset. Todettakoon, että vieraissa lakikielissä doktriini sanaa saatetaan käyttää muissakin merkityksissä. Esimerkiksi Ranskassa doktriini (doctrine) tarkoittaa – edellä lausutun lisäksi – lainoppia kokonaisuutena. Lisäksi sanalla voidaan viitata paitsi oikeuskirjallisuuteen myös tuomioistuinten yhtenäiseen ratkaisulinjaan jossakin oikeuskysymyksessä.

Kirjoittajat: Raimo Siltala ja Heikki E. S. Mattila