Oikeustiede:normalisaatio/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Normi ja laki vallankäytön välineinä. Normalisaatio tai kurinpito erityisenä vallankäytön muotona tukeutuu normiin erityisenä sääntötyyppinä, joka poikkeaa oikeudellisesta laista. Laki perustuu kaksinapaiseen jaotteluun sallittu/kielletty tai laillinen/laiton. Sen sijaan normiin on aina sisäänrakennettu jatkuva asteikko, jolle voidaan merkitä raja-arvoja ja kynnyksiä, esimerkkinä vaikkapa oppilaitosten arvosana-asteikko.

Lakiin perustuva vallankäyttö on Foucault’n erittelyn mukaan luonteeltaan suvereenia ja keskitettyä. Valta laskeutuu ylhäältä suvereenista hallitsijasta kohti tämän alamaisia. Sen sijaan kurinpidollinen, normalisoiva valta on hajautettua valtaa, eräänlaista mikrovaltaa, joka toimii ikään kuin yhteiskunnan ruohonjuuritasolla. Hajautettu vallankäyttö on jatkuvaa, keskeytymätöntä, kun sen sijaan lakiin tukeudutaan pisteittäin, toisistaan selvästi erottuvissa tilanteissa.

Suvereenin lakiin perustuva vallankäyttö on Foucault’n mukaan negatiivista, pois ottavaa. Suvereenin tahtoa toteuttavilla rangaistuksilla alamaisilta riistetään henki, vapaus tai omaisuutta. Sen sijaan normalisoiva vallankäyttö on positiivista ja tuottavaa. Vallankäytön tekniikoiden, esimerkiksi tarkkailun ja erityisten tutkintojen, avulla vallankäytön kohteissa - kuten oppilaitosten oppilaissa, vankiloiden vangeissa tai armeijan alokkaissa - pyritään kehittämään hyödyllisinä pidettyjä ominaisuuksia. Tällainen vallankäyttö on erottamattomassa yhteydessä tietoon, jota se samanaikaisesti sekä itse tuottaa että edellyttää. Foucault onkin yhdistänyt ihmistieteiden synnyn normalisoivaan vallankäyttöön.

Lain korvautuminen normilla. Foucault’n mukaan normalisoivan, kurinpidollisen vallankäytön tekniikat kehiteltiin alun pitäen lakiperusteisen oikeusjärjestelmän ulottumattomissa. Ranskan vallankumouksesta alkaneelle kehitykselle on kuitenkin ollut ominaista, että normiin perustuva vallankäyttö on tunkeutunut oikeusjärjestelmän sisälle. Foucault’n ja hänen oppilaansa François Ewaldin mukaan normi on yhä kasvavassa määrin korvannut lain oikeuden sisällön määrittäjänä. Esimerkkeinä ovat vaikkapa psykiatrisen tiedon asema rikosoikeudellisessa lainkäytössä tai erityisiin raja-arvoihin tukeutuminen ympäristöoikeudessa.

Ewald onkin väittänyt, että hyvinvointivaltion oloissa lakiin perustunut liberaali oikeus on korvautunut uudella oikeustyypillä, sosiaalisella oikeudella, jolla on normin tunnusmerkistö ja rationaliteetti.

Ajattelutavan kritiikki. Foucault’n ja Ewaldin analyyseissa oikeuden kehitys parin viime vuosisadan aikana nähdään siis sen lisääntyvänä alistumisena normalisoivan vallankäytön palvelukseen. Ongelmana näissä analyyseissa voidaan pitää yksipuolisesti instrumentalistista näkökulmaa oikeuteen sekä oikeuden moraalisten ja eettisten ulottuvuuksien sivuuttamista.