Oikeustiede:metsävaratieto
metsävaratieto
metsävaratieto |
Metsävaratiedot sisältyvät metsätiedon määritelmään. Luonnollisiin henkilöihin liittyvät metsävaratiedot sisällytetään Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmään. Ne luetaan henkilötiedoiksi, minkä vuoksi niiden käsittelylle on säädetty tiettyjä rajoitteita Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annetussa laissa (419/2011) sekä henkilötietolaissa (523/1999).
Metsävaratietoja ovat kuvion tai muun maantieteellisesti rajatun metsäalueen puustoa, maaperää, kasvupaikkaa, sijaintia ja geometriaa, pinta-alaa, käytön rajoituksia, monimuotoisuutta ja muita erityispiirteitä koskevat tiedot. Lisäksi metsävaratietoja ovat metsänhoito- ja luonnonhoitotöitä, hakkuita ja muita toimenpiteitä koskevia ehdotuksia tai jo toteutettuja toimenpiteitä koskevat tiedot sekä muut tiettyjen metsäkeskuksen julkisten hallintotehtävien hoitamisessa välttämättömät metsätiedot.
Metsävaratietoja käytetään pääasiassa Suomen metsäkeskuksen julkisten hallintotehtävien hoitamisessa, mutta niillä on keskeinen merkitys myös esimerkiksi metsäsuunnittelun tukena sekä puukaupan markkinoinnissa.Kirjoittaja: Kimmo Huttunen
Lähikäsitteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:metsävaratieto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:metsävaratieto.)