Oikeustiede:maatilaperimys/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Yleinen perintöoikeus maatilaperimyksessä. Niissä maissa, joiden maatalousjärjestelmä perustuu yksityistiloihin, on jouduttu harkitsemaan, turvaavatko yleisen perintöoikeuden normit maatilatalouden edut riittävän hyvin. Kysymykseen on vastattu eri tavoin. Eräissä maissa on pitäydytty yleiseen perintöoikeuteen myös maatilojen suhteen. Toisissa maissa taas vastaus on ollut kielteinen, ja niissä on luotu erityisiä maatilaperimysjärjestelmiä, jotka vaihtelevin tavoin poikkeavat yleisestä järjestelmästä.

Maatilaperimysjärjestelmien perustelut. Erityiseen maatilaperimysjärjestelmään on eri maissa päädytty mm. seuraavista syistä: (1) maatilat ovat perinnönjaoissa pirstoutuneet tuotannolliselta kannalta liian pieniksi tilayksiköiksi, (2) maatilat ovat perimyksen yhteydessä siirtyneet kaupunkilaisperillisten omistukseen ja tätä kautta tuottamattomaan käyttöön, (3) sukupolvenvaihdoksen yhteydessä maksettavat sisarosuuslunastukset ovat velkaannuttaneet maatilat pahoin.

Suomen järjestelmän synty ja kehitys. Vuoden 1734 lakiin sisältyi alkujaan eräitä yksittäisiä normeja, jotka olivat maatilaperimyksen kannalta tarkoituksenmukaisia, mutta 1900-luvun vaihteessa nämä normit kumottiin. Jo maailmansotien välisenä aikana oli kuitenkin selvästi havaittavissa pyrkimyksiä maatilatalouden etujen laajempaan huomioon ottamiseen perimystilanteessa. Tällöin esitettiin lainsäädäntöehdotuksia, joiden esikuvina olivat ulkomaiset maatilaperimysjärjestelmät. Nämä ehdotukset eivät johtaneet tulokseen, ja vuoden 1965 perintökaari säädettiin korostetun tasaperimyksen pohjalta.

Tämä perintökaaren järjestelmä, jossa maatilatalouden erityispiirteitä ei otettu huomioon, ei tyydyttänyt maatalousjärjestöjä. Näiden järjestöjen aloitteesta ryhdyttiin lainvalmistelutyöhön. Työt johtivat lainsäädäntötoimiin: vuonna 1982 perintökaareen lisättiin erityinen maatilaperimystä koskeva 25 luku. Tätä lukua korjattiin 1989 mm. sen suhteen, milloin maatalousmaa täyttää erityisnormien soveltamisen ehdot.

Suomen järjestelmän perusrakenne. Perintökaaren 25 luvun järjestelmässä maatila ei muodosta omaa perintömassaansa (toisin kuin eräissä ulkomaisissa järjestelmissä), vaan luvun erityisnormit rajoittuvat ainoastaan perinnönjakoon. Nämä normit ovat tahdonvaltaisia, ja yleisen perintöoikeuden sääntöjä sovelletaan mahdollisimman laajasti. Tämä merkitsee mm. sitä, että perittävä voi poiketa perintökaaren 25 luvun säännöistä testamentilla ja perilliset keskinäisellä sopimuksella.

Niitä tapauksia varten, joissa perittävä ei ole tehnyt testamenttia eivätkä perilliset ole jaosta yksimielisiä, järjestelmä sisältää yksityiskohtaisia oikeussääntöjä. Laissa on mm. säännökset niistä ehdoista, joilla perintökaaren 25 luku tulee sovellettavaksi maaomaisuuteen, tilanpidonjatkajan valmiuksista ja valinnasta, tilan arvon määrittämisestä, mahdollisuuksista osittaa tila, tilanpidonjatkajan viljelyvelvoitteesta, tilanpidonjatkajan saaman luovutusvoiton hyvittämisestä sekä viranomaisten lausuntomenettelyistä. Erityisen oleellista on se, että tilanpidonjatkajaa suositaan tilan arvon määrittämisessä.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila