Oikeustiede:lakikirja/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Asema. Euroopan oikeushistoriassa (erillisistä säädöksistä koostuvat) lakikirjat ovat yleensä olleet yksityisluonteisia kompilaatioita. Kaupallisten kustantajien lisäksi niitä ovat julkaisseet aatteelliset yhteisöt. Niinpä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura toimitti maassamme 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla suomenkielistä lakiteosta. Monissa tapauksissa lakikirjan toimittaja on ollut yksityishenkilö (Suomessa Hakulisen lakikirja, ks. jälj.). Eri maissa on kuitenkin julkaistu myös virallisluonteisia kompilaatioita. Suomen Laki -teoksella oli aiemmin puolivirallinen asema, koska sen toimittaminen perustui valtiovallan ja Suomen Lakimiesliiton väliseen sopimukseen.

Kattavuus. Lakikirja voi periaatteessa kattaa kaikki oikeudenalat tai rajoittua vain jonkin oikeudenalan tai sen lohkon kaikkiin tai tärkeimpiin säädöksiin.

Siinä, missä laajuudessa säädökset lakikirjaan otetaan, esiintyy huomattavaa vaihtelua. Toisen ääripään muodostavat erittäin suppeat lakiteokset, joihin on valittu ainoastaan keskimääräisen käyttäjän kannalta kaikkein keskeisimmät säädökset. Tällaisena mainittakoon hovioikeudenpresidentti Y. J. Hakulisen toimittama Lakikirja (1955—1973, ns. pikku-Hakulinen), jonka esikuvana olivat ranskalaiset Dallozin pienlakikirjat. Toinen ääripää on täydellinen lakikirja, joka sisältää myös kaiken alemmanasteisen sääntelyn. Jos täydellisyyteen pyrkivä lakikirja kattaa koko oikeusjärjestyksen, se on painetussa muodossa useaosainen teossarja Näiden ääripäiden välille sijoittuvat sellaiset lakikirjat tai lakikirjasarjat, joissa säädösaineistoa on enemmän tai vähemmän karsittu. Esimerkkejä tällaisista ovat Suomen Laki (Talentum) ja Lakikirja (Edita) -teokset.

Säädösten valinnan lähtökohtana on yleensä voimassaolokriteeri: lakiteokseen sisällytetään vain voimassa olevat säädökset (sekä virallisesti vahvistetut, myöhemmin voimaan tulevat säädökset). Sääntö ei kuitenkaan ole poikkeukseton.

Säädösaineiston sijoittelu. Lainsäädännöllisen kodifikaation rakennetta (säännösten ryhmittelyä) ei voida muuttaa ilman lainsäädäntötoimia. Sitä vastoin erillislaeista kootuissa kompilaatioissa säännösten ryhmittely elää jatkuvasti. Samassa maassa saattaa olla useita kilpailevilla ryhmittelykriteereillä koottuja lakikirjoja.

Säädökset voidaan lakikirjassa sijoittaa ajanluvun mukaiseen, aakkoselliseen tai systemaattiseen järjestykseen. Esimerkki ajanluvun mukaisesta lakikirjasta on norjalainen Norges Lover. Aakkosellisia lakikirjoja, jotka rinnastuvat rakenteellisesti tietosanakirjoihin, on mm. romaanisissa maissa. Jotkut lakikirjat saattavat edustaa eri periaatevaihtoehtojen välimuotoja tai omaleimaisia sijoitusratkaisuja. Sellainen on esimerkiksi Sveriges Rikes Lag. Tässä teoksessa on lähtökohtaisesti pitäydytty vuoden 1734 lain mukaiseen systematiikkaan. Kun nyky-yhteiskunta on olennaisesti toisenlainen, on vuoden 1734 lain kaarten (ja eräiden uusien kaarten) jälkeen lisätty liite, joka on paisunut paljon suuremmaksi kuin varsinainen osa.

Toimituksellinen panos. Toimitettu lakikirja eroaa säädöskokoelman teksteistä ennen muuta siten, että säädökset ovat lakikirjassa yleensä ajantasaisessa, ns. konsolidoidussa muodossa (muutetut pykälät muutettuina), ei alkuperäisessä asussaan. Lakikirjan keskeisin lisäarvo säädöskokoelmaan verrattuna perustuu tähän seikkaan. Lisäksi tiedonhakua on lakikirjassa helpotettu viittauksin, ja tekstin rinnalle on usein lisätty oheisaineistoa, varsinkin oikeuskäytäntöä. Ennakkotapausten ohella lakikirja voi sisältää mm. säännösten sisältöä ja suhteita koskevia selityksiä. Tällöin kysymyksessä on lakikirjan ja oikeuskirjallisuuden yhdistelmä. Eräissä teoksissa selitykset ovat olleet erittäin laajoja. Klassisen esimerkin muodostaa ranskalaisen Sirey-kustantamon sarja Codes annotés 1800-luvun lopulta. Tämän mallin mukaan on valmistettu mm. tanskalainen Karnovs lovsamling. Mittavin alaviittein varustettu lakikirja eroaa vain ulkonaisesti sellaisesta lakikommentaarista, johon kommentoitavat säädökset on painettu kukin lainkohta kerrallaan kommentaarijaksojen alkuun.

Sähköinen säädöstieto. Perinteisesti oikeuskehitystä on seurattu julkaisemalla lakikirjoista tarkistettuja painoksia tai ottamalla käyttöön vaihtolehtinen lakikirja. Uudenaikaisempi ratkaisu ovat sähköiset säädöstietovälineet. Internet-verkon välityksellä käytettäviä säädöstietopankkeja ja sähköisiä lakikirjoja on nykyisin lähes kaikkialla maailmassa. Kotimaisten tietolähteiden (Valtion säädöstietopankki Finlex, kaupallisten kustantajien sähköiset julkaisut) ohessa on erityisesti mainittava EU:n säädökset sisältävä Eur-Lex.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila