Oikeustiede:lain promulgointi/laajempi kuvaus

    Tieteen termipankista

    Palaa takaisin käsitesivulle

    Valtiosääntöjen historiassa on ollut jaksoja, jolloin valtion päämies, monarkki tai presidentti, on pyrkinyt estämään parlamentin hyväksymän lain voimaantulon puuttumalla johonkin teknisluontoiseen menettelytapavaiheeseen ennen lain tosiasiallista voimaantuloa estääkseen lain toteutumisen. Esimerkkinä tästä oli monarkin pyrkimys mitätöidä parlamentin tahto kieltäytymällä vahvistamasta tai allekirjoittamasta kansanedustuslaitoksen hyväksymää lakia.

    Parlamentin päätöksen jälkeiset menettelyvaiheet pyrittiin määrittelemään tarkasti, ja samassa yhteydessä säänneltiin se, kuka mistäkin vaiheesta päättää. Tällaisia vaiheita ovat mm. suomalaisin termein "lain antaminen", joka tarkoitti valtionpäämiehen allekirjoitusta säädökselle, ja "lain vahvistaminen", joka tarkoitti valtionpäämiehen nimenomaista päätöstä siitä, että hän hyväksyy parlamenttipäätöksen toteutuksen. Valtionpäämiehelle varattiin usein ns. lainsäädännöllinen veto-oikeus eli valta jättää laki vahvistamatta. Viimeisenä vaiheena lainsäädäntömenettelyssä on "lain julkaiseminen".

    Valtionpäämiehen valta rajattiin tarkoilla säännöksillä lain vahvistamisesta oikeusvaikutuksineen. Tällä varmistettiin mm. se, ettei valtionpäämies voinut estää lain tosiasiallisia vaikutuksia esimerkiksi kieltäytymällä allekirjoittamasta lakia tai estämällä sen julkaisemisen.

    Edellä mainitut termit olivat käytössä jo vuoden 1919 hallitusmuodon aikana, mutta edellisissä kappaleissa kuvattuja tendenssejä ei juuri esiintynyt Suomessa, joskin niiden käyttömahdollisuuksista keskusteltiin valtiosääntöoikeudellisessa kirjallisuudessa relaatiossa valtionpäämiehen tai hallituksen toimivaltaan estää eduskunnan tahallaan säätämän perustuslain vastaisen lain voimaantulo. Lain vahvistusvalta ja mahdollisuus kieltäytyä vahvistamasta lakia oli jo vuoden 1919 hallitusmuodossa (kuten on myös vuoden 2000 perustuslaissa) säännelty tasavallan presidentin valtaoikeus (ns. presidentin lykkäävä veto-oikeus).

    Kirjoittaja: Ilkka Saraviita