Oikeustiede:laillisuus/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Laillisuusajattelun juuret ja nykyinen perusta. Laillisuus eli legalismi tarkoittaa valtiollisen vallankäytön lakisidonnaisuutta. Laillisuusajattelun juuret löytyvät antiikin Kreikasta, jossa Aristoteles asetti hyvää elämää järjestävät lait kiinteäksi osaksi valtioideaaliaan. Moderni laillisuusajattelu perustuu saksalaisperäiseen oikeusvaltioideologiaan (Rechtsstaat) (ks. oikeusvaltio) ja Montesquieun muotoilemaan valtiovallan kolmijako-oppiin: parlamentaarinen lainsäätäjä on ylin valtiollinen vallankäyttäjä, jonka tekemiin ratkaisuihin tuomioistuinten ja täytäntöönpanoviranomaisten on taivuttava. Common law -oikeudessa oikeusvaltioideologiaa vastaa the rule of law -periaate, Ranskan oikeudessa principe de legalité. Myös Suomessa on perinteisesti katsottu, että "maata on lailla rakennettava".

Laillisuusperiaate rikosoikeudessa. Eri oikeudenaloista etenkin rikosoikeudessa tarve hallitsijan mielivallan rajoittamiseen on ollut suuri. 1700-luvulla syntynyt valistusaate vakiinnutti rikoslain legaliteettiperiaatteen, jota lainkäyttäjä ei saanut loukata: nullum crimen sine lege, nulla poena sine lege poenali – ei rikosta ilman lakia, ei rangaistusta ilman rikoslakia (ks. nulla poena sine lege).

Dan Frände on täsmentänyt rikosoikeuden legaliteettiperiaatteen neljän lainsäätäjää tai laintulkitsijaa sitovan oikeusperiaatteen avulla. Nämä periaatteet ovat laintulkitsijalle osoitetut 1) praeter legem -tulkinnan ja 2) analogiatulkinnan kielto sekä lainsäätäjälle osoitetut 3) taannehtivan rikoslain kielto sekä 4) kielto käyttää epämääräisiä rikoslainsäännöksiä (lat.: interpretatio praeter legem = tulkinta lain ohi tai vastoin lakia).

Laillisuusperiaate muilla oikeudenaloilla. Legaliteettiperiaate on tunnustettu myös vero- ja hallinto-oikeudessa, mutta niissä se ei ole saavuttanut yhtä keskeistä asemaa kuin rikosoikeudessa.

Laillisuus teknisenä laintulkintaperiaatteena. Laillisuus voidaan määritellä myös teknisemmin laintulkintaopiksi, joka korostaa lain sanamuodon mukaista tulkintaa vapaamman ja arvotietoisemman tulkinnan sijaan. Legalistinen tulkintaoppi painottaa näin muodollisia tulkintakriteerejä aineellisten kohtuusnäkökohtien kustannuksella. Legalistisuus johtaa oikeudenkäytön ennakoitavuuteen ja muodollisen oikeusvarmuuden lisääntymiseen, mutta kääntöpuolena on yksittäistapauksellisten kohtuus- ja oikeudenmukaisuusnäkökohtien sivuuttaminen.

Laillisuus muutosten hidastajana. Äärilegalistinen laintulkinta voi olla myös tietoinen tuomari- ja virkamieskunnan strategia, jolla voi jarruttaa yhteiskunnallista muutosprosessia. Suomen sortovuosien laillisuustaistelu oli juuri tämänkaltaista viivytystaktiikkaa, jolla yhteiskunnalliset olot pyrittiin säilyttämään ennallaan tsaarin vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta.

R. Siltala