Oikeustiede:kuluttajasopimusoikeus/laajempi kuvaus

From Tieteen termipankki

Palaa takaisin käsitesivulle

Kuluttajasopimusoikeuden keinot

1) Pakottava sopimusoikeudellinen sääntely

Ensinnäkin irtainten esineiden kauppaa ja monien kulutuspalveluiden kauppaa säännellään pakottavan sopimusoikeudellisen sääntelyn avulla. Sopimusehdot, jotka tarjoavat kuluttajalle heikompaa suojaa kuin pakottava sääntely, ovat kuluttajaan nähden mitättömiä. Pakottava sopimusoikeudellinen sääntely koskee pääsääntöisesti elinkeinonharjoittajan suorituksen viivästymistä ja virhettä sekä niiden seuraamuksia.

2) Sopimusehtojen sääntely ja sovittelu

Pakottavan sopimusoikeudellisen sääntelyn avulla ei kuitenkaan voida säädellä kaikkia kuluttajasopimuksissa käytännössä esiintyviä ehtoja. Sen vuoksi kuluttajasopimukset voivat sisältää sopimusehtoja, jotka ovat kuluttajien kannalta kohtuuttomia. Kuluttajasopimusoikeus pyrkii suojaamaan kuluttajia kohtuuttomia sopimusehtoja vastaan sekä ennakollisen (sopimusehtojen sääntely) että jälkikäteisen (sopimusehtojen sovittelu) suojan avulla. Ennakollinen suoja tarkoittaa kuluttajaviranomaisten harjoittamaa valvontaa, jonka tarkoituksena on estää kuluttajien kannalta kohtuuttomien ehtojen käyttö kuluttajasopimuksissa. Elinkeinonharjoittajaa tai häntä edustavaa intressijärjestöä voidaan kieltää sakon uhalla käyttämästä kohtuutonta vakioehtoa kuluttajien kanssa solmittavissa sopimuksissa. Käytännössä keskeisessä asemassa ovat olleet myös kuluttajaviranomaisten ja eri toimialajärjestöjen väliset neuvottelut, joiden tuloksena on syntynyt useilla toimialoilla käytössä olevia vakioehtoja. Ennakollinen valvonta tarjoaa suojaa laajalle joukolle kuluttajia samanaikaisesti, ja se luetaan osaksi kollektiivista kuluttajaoikeutta.

Jälkikäteinen valvonta tarkoittaa puolestaan tuomioistuinten ja muiden riidanratkaisuelinten mahdollisuutta sovitella jo solmituissa kuluttajasopimuksissa olevia yksittäisiä sopimusehtoja. Sovittelussa sopimusta tarkastellaan kokonaisuutena siitä huolimatta, että sovittelua koskevat vaatimukset kohdistuvat yksittäisiin sopimusehtoihin. Sovittelun seurauksena yksittäisen sopimusehdon sisältöä voidaan muuttaa tai se voidaan jättää kokonaan huomioon ottamatta. Jälkikäteinen valvonta edellyttää aina sopimuksen toisena osapuolena olevan kuluttajan aloitteellisuutta, eli joko kanteen nostamista yleisessä tuomioistuimessa tai asian saattamista vireille niiden ulkopuolisessa riidanratkaisuelimessä. Sen vuoksi sitä ei pidetä yhtä tehokkaana keinona puuttua kohtuuttomiin sopimusehtoihin kuin kuluttajaviranomaisten harjoittama ennakollinen valvonta.

Kohtuuttomia sopimusehtoja koskeva ennakollinen ja jälkikäteinen valvonta rakentuu Suomessa ja muissa pohjoismaissa pitkälti yleislausekkeiden varaan. Yleislausekkeiden mukaan kuluttajien kannalta kohtuuttoman sopimusehdon käyttäminen on kiellettyä, ja jo tehtyä sopimusta voidaan tältä osin sovitella. Yleislausekkeista ei kuitenkaan ilmene, minkälaiset ehdot ovat kuluttajien kannalta kohtuuttomia. Päätösvalta kohtuuttomuuden arvioinnissa on kuluttajaviranomaisilla ja eri riidanratkaisuelimillä. Niiden ratkaisukäytäntö määrittää käytännössä kohtuuttomuuden sisältöä.

Kohtuuttomiksi katsotut ehdot ovat koskeneet muun muassa seuraavia asioita: - elinkeinonharjoittaja on pidättänyt itsellään oikeuden yksipuolisesti muuttaa sopimusehtoja sopimuksen solmimisen jälkeen - elinkeinonharjoittaja ja kuluttajan suoritukset ovat selvässä epäsuhteessa toisiinsa nähden - ehdot merkitsevät selvää poikkeamista siitä sopimuskäytännöstä, jota kuluttajasopimuksissa yleensä noudatetaan - kuluttajalle sopimuksen rikkomisesta määrättävät seuraamukset ovat poikkeuksellisen ankaria hänen sopimusrikkomukseensa nähden - elinkeinonharjoittajalle sopimuksen rikkomisesta määrättävät seuraamukset ovat poikkeukselliseen lieviä sopimusrikkomukseen verrattuna

Sopimusehtoja, jotka pääsääntöisesti ovat kohtuuttomia kaikissa sopimuksissa, kutsutaan tyyppikohtuuttomiksi ehdoiksi. Tietyn ehdon katsominen säännönmukaisesti kohtuuttomaksi on toisinaan johtanut siihen, että sen käyttö on kielletty pakottavalla sopimusoikeudellisella sääntelyllä. Tällainen aiemmin kuluttajasopimuksissa tyyppikohtuuttomaksi katsottu ehto oli esimerkiksi välityslauseke, jonka mukaan kuluttajasopimuksista aiheutuvat erimielisyydet voitiin ratkaista vain välimiesoikeudessa. Tällaisten ehtojen käyttö kuluttajasopimuksissa on nykyään lailla kielletty.

Pakottavan sääntelyn vastaisia sopimusehtoja ei tarvitse sovitella yksittäisissä sopimuksessa, vaan ne ovat automaattisesti mitättömiä. Sen sijaan voi olla tarpeen ennakollisesti kieltää niiden käyttäminen, sillä kuluttajat ovat huonosti perillä lakiin perustuvista oikeuksistaan, ja elinkeinonharjoittajat pyrkivät toisinaan hyödyntämään tätä seikkaa liittämällä käyttämiinsä vakioehtoihin pakottavan sääntelyn vastaisia ehtoja.

3) Sopimuksia koskevat muotovaatimukset

Kuluttajasopimusoikeus tarjoaa kuluttajille suojaa myös sopimuksen syntyvaiheissa. Eräiden kulutushyödykkeitten osalta on haluttu suojata kuluttajia hätiköidyiltä ostopäätöksiltä sekä varmistaa, että sopimuksen syntymisestä ja sen sisällöstä ei synny myöhemmin epäselvyyttä. Niissä on otettu käyttöön vaatimus siitä, että sopimus tehdään sähköisesti tai kirjallisesti siten, että kuluttajalle jää oma kappale sopimuksesta. Lisäksi on voitu asettaa vaatimuksia, mistä seikoista sopimuksessa tulee olla maininta. Sopimuksentekoa ja niiden sisältöä koskevia muotovaatimuksia on asetettu muun muassa koti- ja etämyynnin, kulutusluottojen sekä aikaosuusasuntojen ja pitkäkestoisten lomahyödykkeiden osalta.

4) Peruutusoikeus

Eräiden kulutushyödykkeiden ja markkinointitapojen kohdalla kuluttajasopimusoikeus tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden poiketa sopimusten sitovuuden periaatteesta. Kuluttajalla on lakiin perustuva oikeus peruuttaa kulutushyödykkeen hankintaa koskeva sopimus määräajassa - yleensä 14 vuorokautta – ilman perusteltua syytä ja ilman mitään taloudellisia seuraamuksia. Kuluttajien oikeutta vetäytyä sopimuksesta on perusteltu ensinnäkin sillä, että kaupanteko muualla kuin elinkeinonharjoittajan kiinteässä liiketilassa voi tulla kuluttajalle yllättäen ja johtaa käytännössä harkitsemattomiin ostopäätöksiin (kotimyynti). Toiseksi tietyissä markkinointitavoissa kuluttajalla ei ole mahdollisuutta tutustua sopimuksen kohteena olevaan hyödykkeeseen sopimuksentekohetkellä (etämyynti). Kolmanneksi kuluttajille on annettu peruutusoikeus sopimuksissa, joille on tyypillistä, että niiden markkinoinnissa käytetään usein pitkälle kehittyneitä ja toisinaan kuluttajien painostaviksi kokemia markkinointikeinoja (aikaosuudet ja pitkäkestoiset lomatuotteet). Peruutusoikeutta on käytetty myös pyrittäessä estämään kuluttajien ylivelkaantumista (kulutusluotot) sekä myytäessä matkapaketteja, joissa elinkeinonharjoittajan suoritus tapahtuu usein vasta pitkän ajan kuluttua matkan varaamisesta. Matkapaketteja koskeva peruutusoikeus eroaa kuitenkin muista siinä, että ilman perusteltua syytä varaamansa matkan peruuttanut on velvollinen korvaamaan matkajärjestäjälle tietyn osan matkan kokonaishinnasta. Tuon korvauksen suuruus kasvaa mitä lähemmäksi matkan ajankohta tulee.

Lakiin perustuva peruutusoikeus on syytä erottaa sopimukseen perustuvasta vaihto- tai peruutusoikeudesta. Monet elinkeinonharjoittajat tarjoavat kuluttajille oikeuden määräajassa peruuttaa mitä tahansa hyödykettä koskeva sopimus tai ainakin vaihtaa hyödyke toiseen hyödykkeeseen, koska tämän on todettu alentavan kuluttajien ostokynnystä, ja käytännössä kuitenkin vain varsin harva kuluttaja käyttää peruutusoikeuttaan. Sopimukseen perustuvan vaihto- tai peruutusoikeuden laaja käyttö onkin johtanut siihen, että monet kuluttajat luulevat virheellisesti, että se koskee kaikkia kulutushyödykkeiden hankintaa koskevia sopimuksia.

5) Sopimusoikeudelliset tulkintaperiaatteet

Kuluttajat voivat saada suojaa myös yleisessä sopimusoikeudessa syntyneiden tulkintaperiaatteiden avulla. Näistä keskeisimpiä ovat vakioehtoja koskeva epäselvyyssääntö (in dubio contra stipulatorem -tulkintaperiaate), jonka mukaan sisällöltään epäselvää sopimusehtoa on tulkittava sen laatijan vahingoksi sekä oppi yllättävistä ja ankarista sopimusehdoista. Tämän jälkimmäisen periaatteen mukaan tavanomaisesta poikkeava sopimusehto tulee voimaan ainoastaan, mikäli siitä ja sen merkityksestä on informoitu toista sopijapuolta ennen sopimuksen syntymistä.

Kirjoittaja: Klaus Viitanen