Oikeustiede:isomorfiatilanne/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Isomorfia oikeudellisena ratkaisutilanteena. Isomorfiatilanne on Kaarle Makkosen kehittelemässä oikeudellisessa ratkaisutilanteiden luokituksessa toinen ääripää, ja toisena ääripäänä on oikeusaukko eli tilanne, jossa oikeusjärjestykseen ei sisälly lainkaan tapaukseen soveltuvaa sääntöä. Niiden väliin jää oikeudellisten tulkintatilanteiden luokka, jolloin tuomari tai muu oikeudellinen päätöksentekijä joutuu erilaisten näkökohtien varassa ratkaisemaan sen, mikä normi soveltuu tilanteeseen ja millä tavoin. Usein toistuvissa oikeudellisissa ratkaisutilanteissa, kuten henkilö- tai arvonlisäverotuksessa ja ylinopeussakkojen määräämisessä, on kysymys juuri isomorfiatilanteista, joissa ei juurikaan ole tulkinnallista liikkumavaraa. Tietty palkkana maksettu tulo joko on tai ei ole henkilön verotettavaa ansiotuloa ja mitattu ajoneuvon nopeus joko ylittää tai ei ylitä suurinta sallittua ajonopeutta.

Isomorfiatilanteessakin oikeusvaikutusten vahvistaminen saattaa edellyttää oikeudellista harkintaa. Esimerkiksi ylinopeustilanteissa ei aina ole ennalta selvää taksoitusta sille, miten ankara seuraamus on asetettava, vaan seuraamuksen harkinnassa otetaan huomioon esimerkiksi ajo olosuhteet. Samoin se, miten paljon saadusta palkasta on maksettava veroa, saattaa riippua erilaisista vähennyksistä sekä porrastetusta veroprosentista. Lisäksi rutiiniluonteinen soveltamistilanne on aina mahdollista riitauttaa ja pyrkiä muuttamaan oikeudelliseksi tulkintatilanteeksi, niin kuin Neil MacCormick on osuvasti huomauttanut. Tämä on tilanne vaikkapa silloin, kun ajoneuvolla on ajettu huomattavaa ylinopeutta oikeudellisen pakkotilan vuoksi: kun äkisti sairastunut henkilö tai synnyttävä nainen on saatava mahdollisimman nopeasti lääkäriin, ei ole kyse tavanomaisesta ylinopeustilanteesta, vaikka ylinopeuskriminalisoinnin tunnusmerkistö prima facie soveltuisikin tapaukseen. Samoin rikos-oikeudelliseen itsekriminointisuojaan (tai oikeammin sen puuttumiseen Suomen oikeus¬järjestyksestä) suhtauduttiin mitä ilmeisimmin oikeudellisen isomorfiatilanteen tavoin aina korkeimman oikeuden antamaan prejudikaattiin KKO 2009:80 asti, jolloin korkein oikeus lopulta hyväksyi itsekriminointisuojan osaksi Suomen voimassa olevaa oikeutta aiemman yksiselitteisesti kielteisen kantansa sijaan. Vastaavasti jo aiemmin, kun Suomi liittyi Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja saattoi sen velvoitteet valtionsisäisesti voimaan, useat aiemmin rutiiniluonteisena mielletyt oikeudelliset soveltamistilanteet (pidätysajat, erilaiset rikosoikeudelliset pakkokeinot) muuttuivat nyt aidosti oikeudellista tulkintaa edellyttäviksi soveltamistilanteiksi.

Kirjoittajat: Juha Karhu ja Raimo Siltala