Lähdekoodi sivulle Oikeustiede:etusijaperiaatteen oikeusvaikutus/laajempi kuvaus

{{Ilmiö
|Luokka=valtiosääntöoikeus, Valtiosuvereenisuus,
}}
Perustuslain näkökulmasta tarkastellen EU:n perussopimukset (SEU ja SEUT) oikeudellisine velvoitteineen on hyväksytty eduskunnassa sekä voimaansaatettu blankettisäädöksinä määräenemmistöpäätöksin PeL 94.2 ja 95.2 §:ssä tarkoitetuin tavoin. Perustuslakipoikkeuksina Suomen valtiosäännöstä tulivat siten voimaan myös unionioikeuden yleiset periaatteet, mukaan luettuina etusijaperiaate (aluksi EU:n tuomioistuimen päätöksenä, sittemmin lisäksi Lissabonin sopimuksen vaiheessa erillisenä julistuksena). 

Perustamissopimusten nojalla  EU:n toimielimet voivat päättää oikeusnormeja, jotka ovat suoraan, ilman voimaansaattamissäädöstä sitovina voimassa Suomen oikeusjärjestyksessä (EU-asetukset). Direktiivit puolestaan ovat mallisäädöksiä, joiden sisällön valtio on EU-sopimusten nojalla on toteuttamaan lainsäädäntö- tai hallintotoimin. Direktiivillä ei ole horisontaalista välitöntä vaikutusta Suomessa. Jos Suomen valtio ei noudata edellä tässä kappaleessa viitattuja velvoitteitaan, se voi joutua EU-oikeudellisten sanktioiden kohteeksi EU:n tuomioistuinten päätöksin.
Perustamissopimuksiin (viimeksi Lissabonin sopimukseen) sovellettiin perustuslain säännöstä kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden voimaansaattamisesta. Vasta tämän jälkeen, [[oikeustiede:perustuslain tarkistus|perustuslain tarkistuksen]] yhteydessä Suomen valtiosääntöön tuli uutena osana säännöstö Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan siirtämisestä Euroopan unionille tavallisella lailla, joka hyväksytään 2/3 enemmistöllä.

Jos suomalainen säädös on ristiriidassa sitovan EU-sääntelyn kanssa eikä ristiriitaa poisteta kansallisin lainsäädäntötoimin tai suomalaiset tuomioistuimet tai hallintoviranomaiset tekevät asetuksen kanssa ristiriitaisia päätöksiä taikka direktiiviä ei implementoida, EU:n tuomioistuin voi määrätä sanktioita, jotka Suomi on oikeudellisesti velvollinen toteuttamaan. Ristiriita ei kuitenkaan johda suomalaisen säädöksen tehottomuuteen eli siihen, että se menettää pätevyytensä ja oikeusvaikutuksensa. Ylipäätään Lissabonin sopimuksen nojalla EU:n toimielimillä ei ole toimivaltaa julistaa - etusijaperiaatteesta huolimatta - kansallista säädöstä, tuomiota tai hallintopäätöstä tehottomaksi. Olennaista tässä suhteessa on, että  kansallisen oikeusjärjestykseen alkujaan summaarisesti mutta sittemmin spesifioidummin mutta alkuperäisen sisältö pysyttäen,  suunnattu etusijaperiaate, sinänsä perustuslain säännöstöihin ulottuvana, ei ilmene oikeusnormien pätevyyteen vaan niiden soveltamisen etusijajärjestykseen vaikuttavana, joskin tällöin myös sanktioituna sääntönä (Scröeder, passim). (EY-tuomioistuin, asia 6/64, Costa v. ENEL: ”Mitään kansallisia säännöksiä ei voida asettaa tuomioistuimessa etusijalle perustamissopimukseen perustuvaan oikeuteen nähden, joka on itsenäinen oikeuslähde ja jolla on erityiset alkuperäiset ominaispiirteensä, koska muuten perustamissopimuksen nojalla annettu lainsäädäntö menettää yhteisöluonteensa ja itse yhteisön oikeudellinen perusta saatetaan kyseenalaiseksi.”)