Oikeustiede:actio/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Taivutusmuodot ja ääntämys. Actio-sanan taivutusmuodot ovat: actionem (yks. akkusatiivi), actionis (yks. genetiivi), actioni (yks. datiivi), actione (yks. ablatiivi), actiones (mon. nominatiivi ja akkusatiivi), actionum (mon. genetiivi), actionibus (mon. datiivi ja ablatiivi).

Usein oikeuskirjallisuudessa esiintyvä taivutusmuoto on monikon nominatiivi (actiones). Myös muita taivutusmuotoja esiintyy (esim. cumulatio actionum, 'kanteiden kumulaatio', 'kanteiden yhdistäminen t. yhtyminen').

Klassisessa latinassa a- ja o-äänteet lausuttiin actio-sanassa pitkinä: aaktioo. Tätä ääntämistä noudatetaan suomalaisessa lakimieslatinassa. Useissa oikeuskulttuureissa (ei kuitenkaan Suomessa) "t" lausutaan ts:nä eikä pitkiä ja lyhyitä vokaaleja enää eroteta toisistaan (aktsio).

Actio-alkuiset ilmaukset. Vanhakantaisissa oikeusjärjestelmissä (niin antiikin roomalaisessa oikeudessa kuin keskiaikaisessa oikeudessa) oikeussuojan antamisen kannalta oli keskeistä, että juttu pantiin vireille oikeantyyppisellä kanteella. Tästä syystä eri kannelajeja kuvaavia sanaliittoja on latinan kielessä huomattava määrä. Esimerkiksi saksalaisessa Rolf Lieberwirthin lakimieslatinan sanakirjassa on yli kahdeksankymmentä ja espanjalaisessa Guillermo ja Ana María Cabanellasin sanakirjassa toista sataa actio-alkuista, määreellä varustettua ilmausta. Puolalaisessa Janusz Sondelin historiallisluonteisessa sanakirjassa niitä on vieläkin enemmän (runsaat 180). Tyypillinen esimerkki on actio contraria ('vastakanne'), joka esiintyy alan lähdeteoksissa kautta maailman.

Empiiristen tutkimusten mukaan (Mattila 2000) actio kuuluu (sanaliiton osana) myös meillä yleisimpiin oikeustieteessä viljeltyihin latinalaisiin ilmauksiin. 1950- ja 1990-lukujen suomalaisesta oikeuskirjallisuudesta löytyvät useita kertoja sanaliitot actio popularis (kanne, jonka kuka tahansa kansalainen voi nostaa yleisen edun nimissä [tai mikä tahansa valtio kansainvälisessä lainkäyttöelimessä kansainvälisen järjestyksen varjelemiseksi]), actio negatoria ('kieltokanne') ja 'actio quanti minoris ('hinnanalennuskanne'). Harvemmin esiintyviä actio-alkuisia sanaliittoja on Suomessa ollut käytössä yhteensä runsaat 20 (useimmat 1950-luvulla, eivät enää vuosituhannen vaihteessa).

Actor. Monet oikeusperiaatteita ilmentävät juridiset maksiimit sisältävät – perusmuodossa tai taivutettuna – termin actor, joka tavallisesti käännetään sanalla 'kantaja'. Suomalaisissakin teoksissa on esiintynyt maksiimi Nemo iudex sine actore ('kukaan ei ole tuomari ilman kantajaa'). Maksiimilla viitataan siihen, että tuomioistuimet eivät käsittele oikeusasiaa omasta aloitteestaan vaan ainoastaan kantajan (syyttäjän) vaatimuksesta. Taustalla on tuomioistuimeen kohdistuva neutraalisuuden vaatimus. Samaa tarkoittava toinen maksiimi kuuluu: Ne procedat iudex ex officio ('Älköön tuomari toimiko [ts. aloittako jutun käsittelyä] viran puolesta [ts. omasta aloitteestaan]').

Actus ja acta. Agere-sanan johdannaisia ovat niin ikään termit actus ja acta. Edellinen, joka latinan yleiskielessä tarkoittaa mm. tointa tai tekoa, viittaa juridisessa kielenkäytössä tavallisesti oikeustoimeen. Erityisen tunnettu se on – akkusatiivimuodossa (actum) – kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvassa maksiimissa Locus regit actum ('Paikka määrää toiminnan'). Kyseessä on periaate, jonka mukaan oikeustoimi voidaan vieraassa valtiossa tehdä sikäläisten muotosäännösten mukaisesti.

Acta (vain monikkomuodossa esiintyvä substantiivi) puolestaan tarkoittaa lakikielessä tavallisesti 'asiakirjoja' tai 'pöytäkirjoja'. Suomessakin se on ollut yleinen tuomioistuinten sisäisessä kielenkäytössä. Varsinkin ylemmissä tuomioistuimissa on käytetty ilmausta ad acta ('liitetään asiakirjoihin [ilman toimenpiteitä]'), säännönmukaisesti lyhenteenä a-a.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila