Oikeustiede:Etelämanner/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeuskehitys. Seitsemän valtiota (Argentiina, Australia, Chile, Iso-Britannia, Norja, Ranska ja Uusi-Seelanti) esitti 1900-luvun alkupuoliskolla rajoitettuja aluevaatimuksia Etelämantereeseen. Etelämanner-sopimuksessa aluevaatimukset jäädytettiin: sopimus ei niitä tunnusta eikä kiistä. Sopimuksen voimassaoloaikana aluevaatimuksiin ei voida vedota eikä uusia vaatimuksia voida esittää tai vanhoja laajentaa. Etelämanner-sopimusta on seurannut muita yhteistyöhankkeita, jotka ovat liittyneet alueen eläimistön ja kasviston suojeluun. Sopimusta täydentävä ympäristönsuojelupöytäkirja vuodelta 1991 kieltää tieteellistä tutkimusta lukuun ottamatta kaiken mineraalitoiminnan Etelämantereella vähintään 50 vuoden ajaksi pöytäkirjan voimaantulosta (eli 1998–2048). Suomi on pannut täytäntöön ympäristönsuojelupöytäkirjan Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetulla lailla (28/1998, muut.1020/2010) ja asetuksella (122/1998). Etelämannerta koskevaan oikeudelliseen järjestelyyn kuuluu myös hylkeidensuojelusopimus vuodelta 1972 ja meren elollisten luonnonvarojen suojelua koskeva sopimus vuodelta 1980. Viimeisimpänä ympäristönsuojelupöytäkirjaan hyväksyttiin vuonna 2005 ympäristöonnettomuuksia koskevaa vastuuta käsittelevä liite, joka ei kuitenkaan ole vielä voimassa. Tätä kirjoitettaessa (28.10.2016) Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen suojelukomissio (CCAMLR) on juuri päässyt vuosien neuvottelujen jälkeen sopimukseen Rossinmerelle perustettavasta maailman suurimmasta, 1,55 miljoonan neliökilometrin laajuisesta merensuojelualueesta 35 vuodeksi (alkaen joulukuusta 2017).

Oikeusasema. Etelämannerta voidaan luonnehtia kansainväliseksi alueeksi, jolla tieteellinen tutkimus on vapaata ja luonnonvarojen suojelu keskeinen yhteistyötavoite. Se on myös varattu pelkästään rauhanomaisiin tarkoituksiin. Useat kehitysmaat ovat kuitenkin arvostelleet Etelämanner-sopimusta. Eritoten keskustelua on herättänyt se, että vain konsultatiivisilla sopimuspuolilla on ratkaisuvaltaa, kun sopimuspuolten kokouksissa tehdään päätöksiä sopimusyhteistyöstä. Konsultatiivisiin sopimuspuoliin kuuluvat Etelämanner-sopimuksen alkuperäiset sopimusvaltiot ja sellaiset muut valtiot, jotka ovat myöhemmin liittyneet sopimukseen ja harjoittavat Etelämantereella huomattavaa tieteellistä tutkimusta. Suomi liittyi Etelämanner-sopimukseen vuonna 1984 ja sai konsultatiivisen osapuolen aseman vuonna 1990.