Kirjallisuudentutkimus:sensuuri
sensuuri
| sensuuri |
Sensuuriviranomaisten tulee valvoa, ettei maassa julkaista ja levitetä painotuotteita, jotka loukkaavat siveyttä ja hyviä tapoja. Sensuuria on usein käytetty myös ehkäisemään poliittisten, kirkollisten ym. vallanpitäjien arvostelua. Sensuuria on aina esiintynyt jossakin muodossa, mutta julkaistavan kirjallisuuden valvonnan tarve lisääntyi suuresti kirjapainotaidon keksimisen jälkeen, kun kirjoituksia pystyttiin valmistamaan ja levittämään entistä paljon suuremmassa määrin.
Ennakkosensuurin ohella jälkisensuuria on esiintynyt kautta historian. Antiikin Kreikassa poltettiin julkisesti sofistitilosoli Protagoras Abderalaisen kirjoitukset n. 440eKr. Kirjallisuuden, mm. Kungfutsen kirjoitusten polttamiseen turvautui Kiinan keisari Qin Shi Huang 213 eKr. valtansa turvaamiseksi. Katolinen kirkko on julkaissut kiellettyjen kirjojen luetteloita. Natsi-Saksassa poltettiin rovioilla toukokuussa 1933 kymmeniä tuhansia kirjoja, joukossa mm. Bertolt Brechtin, Heinrich Heinen, Heinrich ja Thomas Mannin, H. G. Wellsin ja Maksim Gorkin teoksia. Natsi-ideologi Alfred Rosenbergin kiellettyjen kirjojen listalla oli 524 kirjailijalta 3 601 teosta. Monissa maailman maissa sensuuri ja kirjailijoiden vainoaminen on arkipäivää vielä 2000-luvullakin.
Suomessa sensuurilaitos vakinaistui 1600-luvun loppupuolella. Vuonna 1829 perustettiin erityinen sensuurihallitus. Ensimmäinen merkittävä sensuuritoimenpide kohdistui vapaamielisyyttä ja suvaitsevaisuutta korostaneeseen Jaakko Juteinin teokseen Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen (1827), jonka koko takavarikkoon saatu painos poltettiin oikeuden päätöksellä julkisesti Viipurin torilla tammikuussa 1829. Sotavuosina ja yhteiskunnallisina murrosaikoina sensuurin ote on ollut tiukimmillaan. Ulkopoliittisista syistä kiellettyjen joukkoon - ja kirjastojen varastoihin siirrettäviksi - joutui jatkosodan jälkeen satoja teoksia alkaen Sam Sihvon laulunäytelmästä Jääkärin morsian (1921) ja Ollin pakinakokoelmasta Vot, Iivana (1942) Erkki Tantun Rymy-Eetu -sarjakuviin. Koulujen oppikirjoihin liimailtiin paperilappuja arkaluontoisten kohtien peittämiseksi.
Toisinaan sensuurin aiheutti kirjojen ajan mittapuiden mukaan rohkea seksuaalinen sisältö. Norjalaisen Agnar Myklen romaani Sangen om den rode rubin (1956, Laulu punaisesta rubiinista)ja yhdysvaltalaisen Henry Millerin romaani Tropic of Cancer (1934, Kravun kääntöpiiri) samoin kuin Paavo Rintalan Sissiluutnantti (1963) ja Hannu Salaman Juhannustanssit (1964) ovat joutuneet sensuurin kohteiksi ensisijaisesti liian rohkeiksi koettujen seksikuvausten vuoksi. Silloin tällöin suomalaiset kustantajat ovat turvautuneet itsesensuuriin ulkopoliittisista syistä. Esimerkiksi Aleksandr Solzenitsynin neuvostovastaiseksi leimatulla teossarjalla Archipelag GULag (1973-75, Vankileirien saaristo) oli vaikeuksia löytää kustantajaa Suomessa; lopulta tehtävään uskaltautui Suomalainen Kustannuspiste.Erikieliset vastineet
| censorship (luo nimityssivu) | englanti (English) | |
| censure (luo nimityssivu) | ranska (français) | |
| censur | ruotsi (svenska) | |
| Zensur (luo nimityssivu) | saksa (Deutsch) | |
| tsenzura (luo nimityssivu) | venäjä (русский) | |
| tsensuur (luo nimityssivu) | viro (eesti) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 2.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:sensuuri. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:sensuuri.)