Kirjallisuudentutkimus:pornografinen kirjallisuus
pornografinen kirjallisuus
| pornografinen kirjallisuus |
Pornografinen taide ja kirjallisuus ovat olleet erityisen suosittuja antiikin Kreikassa, Rooman valtakunnan rappiokautena ja Ludvig XIV:n aikana, jolloin ilmestyi esim. apotti Brantomen eli Pierre de Bourdeillen teos Les Vies des Dames Galantes (1665, Lemmenhaluisten naisten tarinoita). Kun kirkko keskiajalla julisti ruumiillisen rakkauden synniksi ja saastaksi, se tuli samalla lietsoneeksi mielenkiintoa kiellettyä hedelmää kohtaan. Ilmiö toistui viktoriaanisena aikana, jolloin siveellisen julkisivun takana rehotti pornografia maanalaisine julkaisuineen ja kuvineen.
Pornografinen kirjallisuus saattaa olla huvittavaa, vakavaa, outoa tai kauhistuttavaa. Muun kirjallisuuden tavoin se vaihtelee taiteelliselta tasoltaan. Eroottisen ja pornografisen kirjallisuuden - joiden raja on häilyvä - klassikoita edustaa Giovanni Boccaccion kertomuskokoelma Decamerone (1 348-53, suom.). Guillaume Apollinaire on huvitellut pornografian kustannuksella teoksessaan Les Onze Mille Verges ( 1907), joka sisältyy Väinö Kirstinän suomennokseen Hirveä Hospodar ja Nuoren Don Juanin urotyöt. Näyte Apollinairen pornografiasta:
- Varakonsuli Kurpa Fornoski oli salongissaan ilki alastomana. Hän makasi pehmeällä sohvalla kulli suorana, ja hänen vierellään tumma montenegrolainen nainen Mira kutitteli hänen kivespussejaan. Myös nainen oli alasti ja sellaisessa asennossa, että hänen kaunis pyöreä pyllynsä nousi koholle. Se oli ruskea ja nukkainen, ja sen hieno iho oli piukalla kuin rummun kalvo. Hänen pakaroidensa välissä jatkui vitusta tuleva ruskeankarvainen raita, ja siinä näkyi kielletty reikä pyöreänä kuin pastilli.
Eroottisessa kirjallisuudessa seksuaalisuutta käsitellään yleensä humaanilla ja mielikuvitukseen vetoavalla tavalla, kun taas pornografinen kirjallisuus kuvaa pääasiassa toiminnallisia ja fysiologisesti usein epätodennäköisiä tapahtumia. Kovassa pornografisessa kirjallisuudessa kuvataan myös erilaisia perversioita. Käsite sadismi tulee ranskalaisen markiisi de Saden (oik. Donatien-Alphonse-François de Sade) nimestä, masokismi itävaltalaisen Leopold Sacher-Masochin nimestä. De Sade on julkaissut mm. romaanit Les 120 Journées de Sodome (1782-85, osin suom. nimellä Sodoman 120 päivää) ja La nouvelle Justine ou Les Malheurs de la Vertu (1791, Justine eli hyveellisen neidon kovat kokemukset), Sacher-Masoch teokset Das Vermächtnis Kains (1870-77) ja Falscher Hemelion (1873).
Suhtautuminen pornografiseen kirjallisuuteen on ajan mittaankäynyt sallivammaksi. Ilmestymisaikanaan pornografisiksi leimattiin esim. James Joycen Ulysses (1922, suom.), D. H. Lawrencen Lady Chatterley's Lover (1928, Lady Chatterleyn rakastaja) ja Vladimir Nabokovin Lolita (1955, suom.).
Sekä konservatiiviset moralistit että radikaalit feministit katsovat pornografian alentavan naisen arvoa ja rohkaisevan alistavaan ja väkivaltaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen. Feministitutkija Robin Morganin kiteytyksen mukaan "pornografia on teoria ja raiskaus käytäntö”.Toisin kuin vanhoilliset moralistit, feministit käsittävät pornografian pikemminkin poliittiseksi kuin moraaliseksi ongelmaksi. Heidän mukaansa pornografia antaa patriarkaaliselle seksuaalisuudelle institutionaalisen muodon. Feministisen teorian mukaan pornografia ei tosiasiallisesti riko heteroseksuaalisuuden normeja, vaan toimii niiden ylläpitämiseksi. Pornografia ilmentää ja uusintaa maskuliinisen ja feminiinisen hierarkkista eroa, koska nainen esitetään siinä persoonattomana, alistettuna seksiobjektina.Erikieliset vastineet
| obscene literature | englanti (English) | |
| pornographic literature | englanti (English) | |
| littérature pornographique | ranska (français) | |
| pornografisk litteratur | ruotsi (svenska) | |
| pornographische Literatur | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 2.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:pornografinen kirjallisuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:pornografinen kirjallisuus.)