Kirjallisuudentutkimus:otsikko
otsikko
otsikko |
Otsikointi on kirjallisena konventiona varsin nuorta perua. Vielä keskiajalla otsikoinnista huolehtivat lähinnä käsikirjoitusten toimittajat, kirjurit ja kommentaattorit; kirjailijoiden itsensä antamat otsikot kävivät yleisiksi kirjapainotaidon myötä.
Teoksessaan Seuils (1987, engl. Paratexts) Gérard Genette erottaa modernin lakonisen otsikoinnin klassisesta selittävästä otsikoinnista. Esimerkiksi suomalaisista 1950-luvun modernistisista runoista puuttuu usein otsikko kokonaan, ja toisinaan ne on otsikoitu pelkällä lajimääreellä ("Elegia", "Coda", "Balladi", tms). Klassinen otsikointi puolestaan toimii myös eräänlaisena tekstin yhteenvetona. Pirjo Lyytikäisen mukaan esim. Joel Lehtosen romaanin Kerran kesällä (1917) monet tarkentavat, typografisesti eriytetyt otsikon muunnelmat ilmaisevat 1) romaanin nousukasteeman, 2) perusfilosofian, jonka mukaan inhimillinen olemus on pysynyt samana aikojen kuluessa sekä 3) romaanin satiirisen tarkoituksen. Genette toteaa, että otsikko tai alaotsikko antaa usein teoksella lajimääreen, joka joko kytkee tekstin toisiin teksteihin tai päinvastoin pyrkii erottamaan sen jostakin lajiyhteydestä. Genette kutsuu remaattisiksi vain tekstin genren ilmaisevia otsikoita ja temaattis-remaattisiksi otsikoita, jotka kertovat sekä tekstin genren että jotain keskeistä sen sisällöstä. Esimerkiksi Joel Lehtosen Putkinotkon (1919-20) temaattis-remaattisena alaotsikkona on "Kuvaus laiskasta viinatrokarista ja tuhmasta herrasta", jolla tämä impressionistista tekniikkaa hyödyntävä teos ottaa etäisyyttä perinteiseen romaanimuotoon (Lyytikäinen 1991).
William Thackerayn romaanin Vanity Fair ( 1847-48, Turhuuden turuilla) alaotsikko A Novel Without a Hero (Romaani ilman sankaria) puolestaan korostaa teoksen realistisuutta ja poikkeamista edeltävästa, sankaruutta palvoneesta idealistisesta romaanityypistä. Teoksen itselleen antama lajimääre saattaa toki olla tahallisen harhaanjohtavakin, kuten Pekka Parkkisen proosarunosikermässä "Balladeja miehestä, joka ei tiennyt olevansa runoilija" (Jos minä maatani rakastaisin, 1967). Mahdollisella yläotsikolla kirjailija voi pyrkiä liittämään teossarjan tai jopa koko tuotantonsa yhdistävän nimikkeen alle; esim. Honoré de Balzacin Inhimillinen komedia, Emile Zolan Rougon-Macquart-sarja, Hannu Salaman Finlandia-sarja. Usein vasta yläotsikko luo sen alaisiksi asetettujen erillisten teosten välille yhteenkuuluvuuden.
Väliotsikoinnissa Genette erottaa klassisen ja temaattisen perinteen. Edellinen perustuu mekaanis-numeeriseen jakamiseen, ts. teoksen osien ja lukujen yksinkertaiseen numerointiin. Keskiajalta on peräisin temaattinen väliotsikointi, joka on sittemmin ollut suosittu varsinkin humoristisessa ja viihteellisessä kirjallisuudessa. Genette korostaa Cervantes Saavedran romaanin Don Quijote (1605, 1615, suom.) merkitystä koomisen väliotsikoinnin yleistäjänä. Kotimaisia esimerkkejä väliotsikoinneista ovat esim. seuraavat:
- Kuudes luku. Luku, jonka mukavasti voi jättää lukemattakin, koska siinä ei tapahdu enempää kuin muissakaan. (Volter Kilpi: Alastalon salissa, 1933.)
- Neiti Skrofin silmäripset ja ruusuja Savoyssa. - Kurt Kuurna itkee ja koko juttu alkaa haiskahtaa liiaksi alkoholilta. - Komissaari Palmun nojatuolit ja murtuneen tytön tunnustus. - Pettävätkö tosiaan myös maailman kirkkaimmat silmät? (Mika Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin? (1938)
Erikieliset vastineet
heading title | englanti (English) | |
rubric | englanti (English) | |
titol0 | italia (italiano) | |
titulus | latina (Latina) | |
titre | ranska (français) | |
rubrik | ruotsi (svenska) | |
titel | ruotsi (svenska) | |
överskrift | ruotsi (svenska) | |
Rubrik | saksa (Deutsch) | |
Titel | saksa (Deutsch) | |
Überschrift | saksa (Deutsch) | |
zaglavije | venäjä (русский) | |
zagolovok | venäjä (русский) | |
pealkiri | viro (eesti) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:otsikko. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:otsikko.)