Kirjallisuudentutkimus:materiaalinen ekokritiikki

    Tieteen termipankista

    materiaalinen ekokritiikki

    materiaalinen ekokritiikki
    Määritelmä ekokritiikin suuntaus, joka korostaa materian elävyyttä ja kyseenalaistaa eronteon inhimillisen ja ei-inhimillisen todellisuuden välillä
    Selite

    Materiaalisen ekokritiikin taustalla on ihmis- ja yhteiskuntatieteiden niin kutsuttu “materiaalinen käänne”, jonka pohjalta huomio keskitetään erityisesti erilaisiin ei-inhimillisiin toimijuuksiin. Lähestymistavan ovat kehittäneet Serevella Iovino ja Serpil Oppermann.

    Materiaalista ekokritiikkiä suomalaisessa kontekstissa soveltaneen Juha Raipolan (2015) mukaan materiaalinen ekokritiikki esittää, ettei materiaa tule ymmärtää “elottomana”, passiivisena, liikkumattomana tai kykenemättömänä ilmaisemaan minkäänlaisia merkityksiä vaan uutta luovana materiaalisten voimien toimintakenttänä, joka vaikuttaa paitsi ihmisruumiiden ympärillä, myös niiden sisällä.

    Tämä suuntautuminen materiaa kohtaan erottaa materiaalisen ekokritiikin perinteisemmistä ekokriittisistä lähestymistavoista, joissa tutkimuksen kohteeksi määrittyvät ei-inhimillistä luontoa eksplisiittisesti kuvaavat tekstit eli niin sanottu luontokirjallisuus. Serevella Iovinon mukaan lähestymistapojen ero on niiden luontokäsityksissä: siinä missä varhaisempi ekokritiikki on tyypillisimmillään ymmärtänyt luonnon yksilöllisiä olioita ympäröiväksi materiaaliseksi ympäristöksi, käsitetään materiaalisessa ekokritiikissä koko luonto materiaalisista toimijuuksista koostuvana jatkuvana vuorovaikutusprosessina. (Iovino 2012, 56.)

    Erikieliset vastineet

    material ecocriticismenglanti (English)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    IovinoS2012, RaipolaJ2015

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Kirjallisuudentutkimus:materiaalinen ekokritiikki. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:materiaalinen ekokritiikki.)