Kirjallisuudentutkimus:genius
genius
| genius |
Määritelmä
henkinen voima, nerous
Selite
Muinaisroomalaisen käsityksen mukaan genius oli miehen luomisvoiman haltija, suojelushenki tai jumaluus, joka varjeli ihmistä syntymästä lähtien tai hallitsi jotakin paikkaa (genius loci). Geniusta kuvattiin käärmeen tai siivekkään olennon hahmossa. Kreikassa geniusta vastasi ihmisen henkeä ja kohtaloa personoiva daimon. 1700-luvulla geniuksella viitattiin ihmisen synnynnäiseen kykyyn vastakohtana sille mitä hän voi oppia. Romantiikan aikakaudella geniuksen käsite liitettiin poikkeuksellisen älykkäisiin, kuvittelukykyisiin ja luoviin henkilöihin; puhuttiin esim. luonnonnerosta (englannin original genius; saksan Originalgenie). Saksan Sturmund Drang -suuntauksen piirissä käsitteellä voimanero (saksan Kraftgenie) tarkoitettiin luovaa omaperäisyyttä ja dynaamista energiaa. Goethe ja monet hänen lähipiirinsä henkilöt pitivät itseään voimaneroina. Kaunokirjallisuudessa tällaisia hahmoja ovat mm. Goethen näytelmän Götz von Berlichingen (1773, suom.) nimihenkilö.
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 15.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:genius. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:genius.)