Keskustelu Kielitiede:aluepuhekieli

Nykyiseen puhutun kielen tutkimuksen konsensukseen kuuluu ymmärtääkseni käsitys siitä, että puhuttu kieli on alati muuttuva ja tilanteisesti, sosiaalisesti sekä alueellisesti varioiva. Tämä vaihtelu ja (potentiaalinen) muutos on käynnissä kielessä sekä kielimuodossa (esim. ”Rauman murre”) että yksilön idiolektissä (esim. ”Lotan tapa puhua”). Kuitenkin, tässä artikkelissa määritellään aluepuhekieli seuraavalla tavalla: "kielimuoto, jota puhutaan tietyllä alueella, mutta jossa murteen piirteet ovat tasoittuneet." "Aluepuhekielen pohjana on vanha aluemurre, mutta se sisältää myös yleiskielisiä piirteitä."

Jos todella on olemassa konsensus, että puhuttu kieli on muuttunut ja vaihdellut aina tilanteisesti, sosiaalisesti ja alueellisesti – myös silloin kun tutkijoiden huomio ei ole kohdistunut vaihteluun eikä muutokseen – tuntuu hullunkuriselta väittää, että ”murteen piirteet ovat tasoittuneet” tai että ”aluepuhekielen pohjana on vanha aluemurre, mutta se sisältää myös yleiskielisiä piirteitä”. Lisäksi määritelmä jää vajavaiseksi, jos emme määrittele mikä on ”yleiskielinen piirre”.

Aluepuhekieli-termi on ollut varsin vähäisessä käytössä suomalaisessa variaationtutkimuksessa. Jos sitä on käytetty, tarkoituksena on ollut korostaa sitä, että 1900-luvun loppupuolen kielimuodot eivät olleet suppea-alaisia paikallismurteita eikä niissä siten yleensä ollut suppea-alaisia variantteja, vaan niissä oli laajemmalla alueella tunnettuja variantteja. Suppea-alaiset variantit olivat yleensä sellaisia, että niitä käytti vain vanhin sukupolvi. Siksi viitattiin aiempiin kielimuotoihin. Tasoittumisen ajatus viittaa siihen, että yhden kielenpiirteen variantteja oli tietyllä alueella tutkimusajankohtana käytössä vähemmän kuin ennen.

Päädyin tähän selitykseen yhdessä Hanna Lappalaisen kanssa. Muokkaamme termin määritelmää. Toivottavasti se selkiytyy.