Historia:taivaan mandaatti

    Tieteen termipankista

    taivaan mandaatti

    taivaan mandaatti
    Määritelmä kiinaksi (pinyin) Tiānmìng; keisarillisen Kiinan historiassa hallitsijan valta-aseman taivaallista alkuperää oleva oikeutus
    Selite Taivaan mandaatiksi kutsutaan alun perin Zhou-dynastian nousun ja vakiintumisen aikakaudelta 1000-luvulta ennen ajanlaskun alkua peräisin olevaa oppia, jonka mukaan koko Kiinan oikeutetun hallitsijan eli keisarin valta-asema on peräisin taivaasta. Tämän aseman saattoi joko saada tai menettää riippumatta vallantavoittelijan tai keisarin syntyperästä, ja jo dynastian hallitsijan tai sotapäällikön kyky nousta menestyksekkäästi tavoittelemaan keisarin asemaa voitiin tulkita osoitukseksi taivaan mandaatin saamisesta. Vastaavasti esimerkiksi valtakunnan joutuminen luonnonkatastrofin uhriksi saattoi horjuttaa keisarin asemaa varsinkin, jos keisari oli muutenkin heikko, koska luonnonvoimien aiheuttamat vastoinkäymiset voitiin tulkita merkiksi taivaan mandaatin menettämisestä. Samoin keisarin tai hänen dynastiansa joutuminen voimakkaamman vastustajan syrjäyttämäksi oli merkki taivaan mandaatin siirtymisestä vallan itselleen ottaneelle uudelle hallitsijalle. Viimeinen Kiinan dynastia, joka pyrki oikeuttamaan valtaansa vetoamalla taivaan mandaattiin, oli mantšujen perustama ja hallitsema Qing, joka kukistui lopullisesti vuodenvaihteessa 1911–1912 joutuen vallan oikeutuksensa toisin perustelleen Kiinan tasavallan korvaamaksi.

    Erikieliset vastineet

    Mandate of Heavenenglanti (English)
    himlens mandatruotsi (svenska)

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Historia:taivaan mandaatti. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:taivaan mandaatti.)