Geologia:kalliopaljastuma

    Tieteen termipankista

    kalliopaljastuma | paljastuma | avokallio

    kalliopaljastuma
    paljastuma
    avokallio
    Määritelmä maankamaran kohta, jossa kallio on näkyvissä ja varmasti tunnistettavissa kiinteäksi kallioperäksi
    Selite

    Kalliopaljastuma on kallioperäkartoituksen kohdetyyppi, josta voidaan tehdä geologinen havainto. Havainnon tekemisen kannalta on tärkeä varmistua siitä, onko paljastuneena oleva kallioalue kiinteää kallioperää vai kallioperästä irrallaan oleva kappale. Kalliopaljastumat toimivat pohjana kallioperäkarttojen tekemiselle.

    Kalliopaljastuma on voinut syntyä luonnollisten prosessien lisäksi esimerkiksi kaivausten ja rakentamisen seurauksena. Termipankissa oleva määritelmä ei ota kantaa siihen, millä tavoin (kallio)paljastuma on paljastunut.

    On kuitenkin hyvä huomioida, että etenkin vanhemmassa kirjallisuudessa käytetyssä terminologiassa voi olla pientä eroa. Esimerkiksi Kaivossanasto (1967) määrittelee kalliopaljastuman luonnollisesti paljastuneeksi kallioksi ja paljastuman paljaaksi kallioksi, jolta irtomaa on poistettu[1]. TNC86: Geologisk ordlista (1988) taas rinnastaa kalliopaljastuman ja avokallion toisiinsa ja määrittelee ne laajana, kallion paljastuneena osana. Samassa kirjassa paljastuma on määritelty sisältämään tietyn maa- tai kallioperän stratigrafisen yksikön.[2] Geologian tutkimuskeskuksen maaperäkartassa paljastuma viittaa kuitenkin vain paljastuneeseen kallioperään.

    1. Vuorimiesyhdistys1967
    2. TNC86
    Lisätiedot

    Suomen kallioperästä noin 3 % on paljastuneena[1]. Kalliopaljastumien lisäksi kallioperästä saadaan tietoa esimerkiksi kairaamalla ja geofysikaalisin tutkimusmenetelmin.

    1. VaasjokiM&KorsmanK&KoistinenT2005

    Erikieliset vastineet

    exposureenglanti (English)
    outcropenglanti (English)
    rock surfaceenglanti (English)
    blotningnorja (norsk)
    berghällruotsi (svenska)
    hällruotsi (svenska)
    klippefladetanska (dansk)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    TNC86, VaasjokiM&KorsmanK&KoistinenT2005, Laitakari&Matisto1974, Vuorimiesyhdistys1967

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 21.12.2024: Geologia:kalliopaljastuma. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Geologia:kalliopaljastuma.)