Geofysiikka:Euroopan avaruusjärjestö

    Tieteen termipankista

    Euroopan avaruusjärjestö | ESA

    Euroopan avaruusjärjestö
    ESA
    Selite ESA perustettiin 1975 kokoamaan eurooppalaiset resurssit yhden merkittävän avaruusohjelman taakse. ESA:lla on 17 jäsenvaltiota, Suomi mukaanluettuna (täysjäsen vuodesta 1995). ESAn pääkonttori on Pariisissa. ESA:lla on toimintaa myös Alankomaissa, Saksassa ja Italiassa sekä Guyanan avaruuskeskuksessa (Centre Spatial Guyanais, CSG) Ranskan Guyanassa. Lisäksi ESA:lla on joitakin maa-asemia ja muita toimipaikkoja. ESA:lla on ohjelmia kantorakettien, avaruustieteen, satelliitti-kaukokartoituksen, satelliittitietoliikenteen ja miehitettyjen avaruuslentojen alueilla. Lisäksi useilla alueilla on teknologiaohjelmia, joissa ei rakenneta avaruusaluksia vaan pyritään kehittämään niiden tarvitsemia laitteita. Tarkoituksena on, että jäsenmaiden teollinen kilpailukyky paranee ESA-yhteistyön myötä. ESAn yleinen tavoite on kehittää avaruusteknologiaa, ja pitää Eurooppa mukana poliittisesti ja taloudellisesti merkittävän tieteenalan kehityksen eturintamassa. Suomi osallistuu seuraaviin ESAn ohjelmiin: kaukokartoitus-, navigointi-, tietoliikenne-, teknologia- ja avaruustiedeohjelma. -

    Erikieliset vastineet

    European Space Agencyenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Ilmakehä-ABC

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Geofysiikka:Euroopan avaruusjärjestö. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Geofysiikka:Euroopan avaruusjärjestö.)