Siirry sisältöön

Teologia:tunnustuskirjat

Tieteen termipankista

tunnustuskirjat

tunnustuskirjat
Määritelmä reformaation kirkkokuntien oppia määrittävät teologiset tekstit
Selite

Erityisesti 1500- ja 1600-lukujen reformaatioissa oli tavanomaista laatia oman joukon opillisen ja osin myös eettisen tai liturgisen identiteetin määritteleviä tekstejä. Tunnetuimpia näistä ovat luterilainen Augsburgin tunnustus sekä kalvinistiset Geneven katekismus ja Westminsterin tunnustus. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat (suom. 1986) on Kirkkolaissakin tarkoitettu normatiivisen opin lähde. Reformaation kirkoissa Raamattu on silti tunnustuskirjojen yläpuolella.

Englannin kirkon 39 artiklaa ja katolisen sekä ortodoksisen kirkon konsiilipäätökset ovat suurelta osin samantapaisia normatiivisen opin lähteitä. Niitä ei kuitenkaan tavanomaisesti kutsuta tunnustuskirjoiksi, vaikka ne esimerkiksi ekumeenisissa keskusteluissa muodostavat opillisen vertailukohdan protestanttisille tunnustuskirjoille. Tunnustuskirjoja on laadittu myöhemminkin. Esimerkiksi Saksan protestanttien Hitleriä vastaan suunnattu Barmenin teologinen julistus (1934) kuuluu nykyään monien kirkkojen tunnustuskirjoihin.

Erikieliset vastineet

confessions of faithenglanti (English)
confessions de foiranska (français)
Bekenntnisschriftensaksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

SaarinenR2009

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:tunnustuskirjat. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:tunnustuskirjat.)