Siirry sisältöön

Teologia:episkopaalinen

Tieteen termipankista

episkopaalinen

episkopaalinen
Määritelmä

1) piispallinen

2) USA:n anglikaanisen kirkon nimitys Yhdysvaltain itsenäistymisen jälkeen
Selite

Kreikan sana episkopos on vakiintunut tarkoittamaan piispaa. Tässä mielessä episkopaalisia ovat kaikki kirkot, joissa on piispallinen rakenne (katolinen, ortodoksinen, Suomen ev.lut. kirkko ym).

Kirkon nimessä termi episkopaalinen esiintyy erityisesti Yhdysvaltoihin kytkeytyvässä anglikaanisessa perinteessä. Englanninkielisessä protestantismissa yksi kirkollinen perusjako vallitsee piispallisten ja ei-piispallisten eli presbyteeristen kirkkojen välillä. Lisäksi Britannian siirtomaavallasta vapautuneet merentakaiset anglikaanit (USA ym.) eivät aina ole halunneet käyttää nimessään Englantiin viittaavaa termiä, vaan ovat korvanneet sen termillä episkopaalinen.

Luterilaisen kirkkokunnan sisällä on sekä vahvasti episkopaalisia että varsin ei-episkopaalisia perinteitä. Jälkimmäisissä kirkkoa saatetaan johtaa nimikkeellä superintendentti, presidentti tai preeses. Ekumeenisessa ja myös luterilaisten sisäisessä keskustelussa on yleistynyt termi episkopé, kaitsentavirka. Tämän termin käyttäjä viestii, että myös ei-piispallisilla kirkoilla on vastaavanlainen kaitsentavirka, eivätkä ne ole siinä mielessä ankaran presbyteerisiä eli maallikkojohtoisia.

Erikieliset vastineet

episcopalenglanti (English)
épiscopalranska (français)
episkopalsaksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

ZittingH2020

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 6.12.2025: Teologia:episkopaalinen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:episkopaalinen.)