Teologia:ane

    Tieteen termipankista

    ane

    ane
    Määritelmä uskonnollinen suoritus, jonka avulla vapaudutaan rikkeen vaatimasta rangaistuksesta tai hyvityksestä
    Selite

    Keskiajalla yleistyneeseen katumus- ja rippikäytäntöön kuului ajatus hyvitysteosta, joka rikkeen tekijän pitää suorittaa. Kirkko saattoi esimerkiksi rakennustöitä tai ristiretkiä varten julistaa ostettavaksi aneen (lat. indulgentia), joka vapauttaa tietystä määrästä syntirikkeeseen kuuluvia rangaistuksia. Ane ei näin anna varsinaisesti synnin syyllisyyttä (lat. culpa) anteeksi, vaan vapauttaa anteeksiantoon mahdollisesti liittyvästä rangaistuksesta (lat. poena), joka tyypillisesti kärsitään kuoleman jälkeen kiirastulessa.

    Aneen taustalla voitiin katsoa olevan Kristuksen ihmiskunnalle hankkiman hyvityksen (lat. satisfactio) tietynlainen ylijäämä, josta kirkko saattoi myöntää aneita. Reformaation aikakaudella aneita kritisoitiin ongelmallisina rahankeruun tapoina. Aneet ovat silti säilyneet nykypäivään asti, mutta katolinen kirkko pyrkii tulkitsemaan ne ei-taloudellisesti, esimerkiksi kirkollisen esirukouksen kautta koituvana siunauksena.

    Erikieliset vastineet

    indulgenceenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Religion2005

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.12.2024: Teologia:ane. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:ane.)


    Property "Nimitys" (as page type) with input value "Nimitys:" contains invalid characters or is incomplete and therefore can cause unexpected results during a query or annotation process.