Kielitiede:yksinpuhe
yksinpuhe
| yksinpuhe | (ehdotettu) (määritelty Lev Vygotskin mukaan) |
Vygotskin mukaan lapsen egosentristä harjoittelu-, harkinta- ja suunnittelupuhetta, jonka lähtökohtana ja mallina on sosiaalinen vuorovaikutus ja joka harjoittelun kautta sisäistyy ja vaikuttaa lapsen kielenkehitykseen[1]
- ↑ Vygotsky (1934/1962 ja 1930/1978)
Vygotskin tarkoittamassa mielessä lasten egosentrinen yksinpuhe on ulkoisen ja sisäisen puheen siirtymämuoto, joka sisäiseksi puheeksi muunnuttuaan alkaa organisoida lapsen ajattelua. Tämä prosessi kuuluu Vygotskyn sisäistymisteoriaan. Kielitieteen kannalta merkille pantavia ovat sosiaalisista tilanteista siirrejäljitellyt kielen kimpaleet ("konstruktiot"), jotka sisäistymisprosessissa voivat kuljettaa mukanaan funktionaalisia ja indeksisiä merkityspiirteitä. Ks. esimerkiksi itsesäätely, pinnasänkypuhe, roolinvaihtojäljittely, joista viimeksi mainitun Tomasello (2019) yhdistää Vygotskyn sisäistymisteoriaan.
Lev Vygotski ei hyväksynyt Piaget’n käsitystä egosentrisestä puheesta. Piaget'n egosentrisen puheen määrittelyssä korostuu se, että lapsi ei piittaa kenelle hän puhuu ja kuka häntä kuuntelee. Kysymys on siis lähinnä puheen suuntaamisesta. Näin tulkittuna jäävät huomiotta puheen yhteys sosiaaliseen ympäristöön ja lapsen varhainen, jo puhetta edeltävä intersubjektiivisuus. (Trevarthen C1979)
Lähikäsitteet
- egosentrinen puhe (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
PiagetJ1959, PiagetJ1962, TomaselloM2019, TrevarthenC2011, Vygotsky 1978, Vygotsky1962, KauppinenA2020
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 9.4.2026: Kielitiede:yksinpuhe. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:yksinpuhe.)