Uskontotiede:taide ja uskonto
taide ja uskonto
taide ja uskonto |
Taide ja uskonto kytkeytyvät toisiinsa monisyisesti. Niiden välisiä suhteita tutkitaan monitieteisellä ja muutoinkin varsin heterogeenisellä tutkimuskentällä, jota nimitetään ”taiteeksi ja uskonnoksi”. Näkökulmien moninaisuus on väistämätöntä, kun samankaltaisten kysymysten äärelle asettuvat muun muassa taidehistorioitsijat, uskontohistorioitsijat ja teologit.
Ilmiökentän laajuutta voi hahmottaa esimerkiksi kysymällä mikä oikeastaan tekee taiteesta uskonnollista: tietyt elementit teoksessa, tekijän paikantuminen tiettyyn yhteisöön vai vastaanottajan kokemukset? Näkökulmaan vaikuttaa oleellisesti se, miten uskonto määritellään. Uskontotraditioihin keskityttäessä voidaan esimerkiksi identifioida teoksista niihin liittyviä aiheita tai symboleita. Jos uskontoa taas lähestytään tietynlaisina diskursseina, huomio voidaan kiinnittää esimerkiksi taiteen autenttisuutta, ikuisuutta tai pyhyyttä koskeviin väitteisiin. Huomiota on kiinnitetty myös esimerkiksi taiteen rooliin uskonnon harjoittamisessa, uskonnon ja taiteen herättämien kokemusten samankaltaisuuteen sekä käytännön teologian ja taiteen yhtymäkohtiin.
Etenkin valistuksen jälkeisellä ajalla taiteen ja uskonnon suhde on muuttunut hankalammin hahmotettavaksi. Sekularisaatioteesin mukainen käsitys länsimaiden maallistumisesta on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei ajatus uskonnosta ole mahtunut modernistista avantgardea ja sen edistyksellisyyttä painottavaan taidehistorialliseen kertomukseen. Taiteen ja uskonnon väliset kytkökset ovat kuitenkin yhä nähtävissä muun muassa sananvapauteen liittyvissä keskusteluissa (mitä ja miten saa kuvata) sekä nykytaiteen monimuotoisissa, usein yksilökeskeisempään henkisyyteen tai esoteerisuuteen liittyvissä viittauksissa.Kirjoittaja: Nina Kokkinen
Kirjallisuutta:
Apostolos-Cappadona, Diane 2005. ”Art and Religion”. Teoksessa Lindsey Jones (toim.), Encyclopedia of Religion I, 495–506. 2nd edition. Detroit: Macmillan Reference USA.
Bauduin, Tessel M. & Johnsson, Henrik (eds.) 2018. The Occult in Modernist Art, Literature, and Cinema. Cham: Palgrave Macmillan.
Belting, Hans 1994. Likeness and Presence: A History of the Image before Era of Art. Chicago: The University of Chicago Press.
Elkins, James 2004. On the Strange Place of Religion in Contemporary Art. New York & London: Routledge.
Elkins, James & Morgan, David (eds.) 2009. Re-Enchantment. The Art Seminar 7. New York & London: Routledge.
Illman, Ruth & Smith, Alan W. 2013. Theology and the Arts: Engaging Faith. New York & London: Routledge.
Kokkinen, Nina 2013. ”Occulture as an Analytical Tool in the Study of Art”. Aries - Journal for the Study of Western Esotericism 13 (1), 7–36.
Morgan, David 2005. The Sacred Gaze: Religious Visual Culture in Theory and Practice. Berkeley: University of California Press.
Plate, S. Brent 2002. Religion, Art, and Visual Culture: a Cross-Cultural Reader. New York & Hampshire: Palgrave Macmillan.
Promey, Sally M. 2003. ”The ’Return’ of Religion in the Scholarship of American Art”. Art Bulletin LXXXV (3), 581–603.Käytetyt lähteet
Apostolos-Cappadona2005, Kokkinen2012, Kokkinen2019
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Uskontotiede:taide ja uskonto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Uskontotiede:taide ja uskonto.)