Uskontotiede:herätysliike
herätysliike
herätysliike |
Suomessa herätysliike-nimitystä käytetään yleisesti evankelis-luterilaisen kirkon sisäisistä, 1800-luvulla vahvistuneista pietismitaustaisista kansanliikkeistä. Kirkon vakiintuneiksi herätysliikkeiksi lasketaan lestadiolaisuus, herännäisyys, evankelisuus, rukoilevaisuus sekä myöhemmin 1900-luvulla syntynyt ns. viidesläisyys. Monet kirkon herätysliikkeet toimivat järjestöinä. Luterilaisilla herätysliikkeillä on ollut laajemminkin Pohjoismaissa yhteiskunnallinen asemansa osana modernisaation kehitystä ja muun muassa valtion ja kirkon suhteita.
Herätysliike-nimityksen rajaamista kirkon sisäisiin liikkeisiin on myös kritisoitu. Herätysliikkeiksi voikin laskea myös esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Pohjois-Amerikasta ja Englannista Suomeen levinneet kirkon ulkopuoliset kristilliset herätykset, kuten helluntailaisuuden ja vapaakirkollisuuden.
Uskontososiologian näkökulmasta herätysliikkeeseen tai sen alakulttuureihin voi liittyä monenlaista muutosliikehdintää. Teoreettisena taustana on pidetty muun muassa kirkko-lahko-jaottelua ja notkean uskonnon käsitettä. Kirkon sisäisten herätysliikkeiden kohdalla on myös pohdittu, ovatko ne yleiskirkollisuudessaan enää muutokseen tähtääviä liikkeitä.Kirjoittaja: Paula Nissilä
Kirjallisuutta:
Beckford, James A. 2003. Social movements as free-floating religious phenomena. Teoksessa Richard K. Fenn (toim.), The Blackwell Companion to Sociology of Religion, 229–248. Blackwell companion to religion. Malden: Blackwell Publishing.
Della Porta, Donatella & Diani, Mario 1999. Social movements. An introduction. Oxford: Blackwell Publishers.
Hovi, Tuija 2018. Jäsenyys uskonnollisessa liikkeessä. Teoksessa Kimmo Ketola, Tuomas Martikainen ja Teemu Taira (toim.), Uskontososiologia, 207–220. Eetos-julkaisuja 20. Turku: Eetos.
Huotari, Voitto 1981. Kirkkomme herätysliikkeet tänään. Helsinki: Kirjapaja.
Kakkuri, Teemu 2014. Suomalainen herätys. Helsinki: Kirjapaja.
Nissilä, Paula 2019. Körttinuoret ja herättäjäjuhlat festivaalina. Tampere: Tampereen yliopisto.
Salomäki, Hanna 2017. Herätysliikkeet suomalaisessa yhteiskunnassa. Teoksessa Ruth Illman & Kimmo Ketola & Riitta Latvio & Jussi Sohlberg (toim.), Monien uskomusten ja katsomusten Suomi. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja, 48. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. 65–75. Saatavilla: https://evl.fi/kirkontutkimuskeskus/julkaisut
Salomäki, Hanna 2018. Herätysliikkeet, kirkko ja yhteiskunta. Teoksessa Kimmo Ketola, Tuomas Martikainen & Teemu Taira (toim.), Uskontososiologia, 221–234. Eetos-julkaisuja 20. Turku: Eetos.
Thorkildsen, Dag 2014. West Nordic and East Nordic Religiousness and Secularity: Historical Unity and Diversity. Teoksessa Rosemarie Van Der Breemer R & Jose Casanova & Trygve Wyller (toim.), Secular or sacred? The Scandinavian case of religion in human rights, law and public space, 85–101. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht.Käytetyt lähteet
DellaPorta&Diani1999, Huhta2013, OxfordReference2015, Salomäki2010
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Uskontotiede:herätysliike. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Uskontotiede:herätysliike.)