Tiedeneuvonta:deliberaatio
puntarointi | deliberaatio
Tämä sivu on vielä tarkistamatta
puntarointi | |||
deliberaatio |
Määritelmä
keskustelu, jossa tavoitellaan yhteisymmärrystä
Selite
Deliberaatio eli puntarointi on keskustelua, jossa pyritään kaikkien osapuolien yhteisesti hyväksymiin määrittelyihin ja perusteluihin. Lopputulemaan voidaan päästä myös äänestyksen kautta. Deliberaatio eroaa dialogista, jossa tavoitteena on ainoastaan tuoda esiin eriävät mielipiteet ja ymmärtää niiden taustalla vaikuttaviä tekijöitä.
Deliberaation tuloksena voi syntyä esimerkiksi ratkaisuehdotuksia tai politiikkasuosituksia.Lisätiedot
"Deliberaation perusajatuksena on, että yksilöt voivat muuttaa preferenssejään toisten perustelut kuultuaan ja sitä kautta päästä ryhmänä lähemmäksi ”yhteisen hyvän” määrittelyä ja perusteluja, jotka kaikki voivat hyväksyä. Dialogin tarkoituksena sen sijaan on eriävien mielipiteiden esille tuominen ja niiden taustalla vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen, ei mielipiteiden muuttaminen. Tästä seuraa, että dialogi ei määritelmänsä mukaisesti pysty tuottamaan selkeää ”kansalaismielipidettä”." [1]
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
- ↑ Raisio, Jäske & Rask
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.12.2024: Tiedeneuvonta:deliberaatio. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tiedeneuvonta:deliberaatio.)