testamenttioikeus


testamenttioikeus

Määritelmä niiden oikeussääntöjen kokonaisuus, jotka koskevat testamentin tekemistä ja pätevyyttä sekä testamentin tulkintaa ja voimaan saattamista

Selite

Testamenttioikeuden säännöt ovat pääosin germaanista alkuperää, vaikka jo roomalainen oikeus tunsi likimain saman testamenttikäsitteen kuin nykyiset länsimaiset oikeusjärjestykset. Suomalaisen järjestelmän taustalla ovat vanhat ruotsalaiset maakunta- ja maanlakien säännökset.

Nykyiseen muotoonsa testamenttioikeus alkoi kehittyä keskiajalla lähinnä katolisen kirkon vaikutuksesta. Kirkko tarvitsi varoja ja alkoi kannustaa ihmisiä kuolinvuoteella tehtävien lahjoitusten antamiseen. Tuohon aikaan oikeudellinen ajattelu ei vielä erottanut abstraktia tahdon ilmaisemista – testamenttia ja lahjaa – tahdontoimena omaisuuden konkreettisesta siirtämisestä saajalle. Näin ollen lahjasta tuli luonnostaan testamentin alkumuoto. Siinä omaisuus siirtyi tosiasiallisesti saajan eli kirkon haltuun, eikä siirtyminen jäänyt epämääräiseksi koetun luvannan varaan.

Oikeusajattelun kehittyessä tahdon ilmaiseminen alkoi irrottautua itsenäiseksi oikeudelliseksi toimeksi tavaran konkreettisen siirtämisen rinnalla. Tällöin maaperä testamentin käyttöönotolle oli valmis. Kirkko kannusti ihmisiä testamentin tekemiseen lupaamalla lievitystä kiirastulessa, sielun matkalla kohti autuutta. Kirkonkirouksen uhkakin saattoi taivuttaa jonkun epäröivän kirkon tahtoon.

Ruotsissa kehitys noudatti pääpiirtein tätä kaavaa. Katolisen kirkon kadottua Ruotsista testamentti jäi käsitteenä melko selkiintymättömäksi. Aluksi kehitys vei kohti yhä suurempaa vapaamuotoisuutta, jolloin suulliset testamentit yleistyivät. Tämä kehityksen suunta sai aikaan vastareaktion, joka tuli suvun piiristä. Silloisissa oloissa sen paremmin aatelisten kuin maata omistavien talonpoikienkaan edun mukaista ei ollut, että perilliset voitiin syrjäyttää jotakuinkin vapaamuotoisesti. Vastareaktio johti moniin testamenttausvapauden rajoituksiin, joista kielto testamentata perimysmaata ei ollut merkityksettömin.

Sittemmin kehitys johti maaseudun ja kaupunkien oikeuden eriytymiseen. Kaupunkien porvaristo suosi vapaampaa testamenttioikeutta kuin maaseudun maata omistava luokka, jolle oli tärkeätä maaomaisuuden säilyminen suvulla.

Testamentti alkoi kiteytyä nykyiseen muotoonsa vuoden 1734 laista alkaneen kehityksen johdosta. Vasta kuitenkin pitkällä 1900-luvun puolella kumottiin viimeiset jäänteet maalais- ja kaupunkioikeuden välisistä eroista. Nykyisin voimassa olevat testamenttisäännöt sisältyvät vuoden 1965 perintökaareen (40/1965), ja niitä on vain vähäisessä määrin myöhemmin muutettu.

Testamenttisääntöjen muotoilu on aina tasapainoilua kahden tavoitteen välillä. Tavoitteet ovat liittyneet testamenttiin jo roomalaisen oikeuden eri kehitysvaiheissa. Testamenttia säänneltäessä on yhtäältä varmistettava perittävän määräämisvalta (omistamiseen liittyvä vapaus) ja toisaalta otettava huomioon läheisen perhepiirin suojaaminen (sosiaalinen suojanäkökohta). Viimeksi sanottu kohdentuu erityisesti lakiosasuojaan, kysymykseen siitä, kuinka laaja on lähimmille perillisille turvattu vähimmäisosa, tai pitääkö sellaista suojattua osaa olla ensinkään. Tämä jännite tulee esiin toistuvasti eri oikeusjärjestyksissä ja eurooppalaisen oikeuskehityksen eri vaiheissa. Se pelkistyy seuraavaksi kysymykseksi: kuinka suuressa määrin perittävä voi syrjäyttää perillisensä ilman, että syrjäyttäminen aiheuttaa yhteiskunnallisia ongelmia?

Sellaisissa oloissa, joissa perintö näyttelee keskeistä tai ainakin tärkeää osaa perheen sosiaalisen turvallisuuden takaajana, jännite testamenttausvapauden ja perillisten vähimmäissuojan välillä korostuu. Tämä oli ilmiselvä kehitykseen vaikuttava tekijä roomalaisessa oikeudessa, ja se on muotoillut suomalaistakin oikeusjärjestelmää aina 1960-luvulle asti.

Asetelma on muuttunut tai saanut ainakin uusia vivahteita sitä mukaa kuin perintö ihmisten sosiaalisen turvallisuden perusteena on menettänyt merkitystään. Näin kävi hyvinvointivaltiota rakennettaessa. Yksilön sosiaalisen turvallisuuden katsottiin perustuvan enemmän sosiaalisiin turvaverkkoihin kuin yksityiseen omistukseen. Tämä on aika ajoin nostanut esiin kysymyksen siitä, olisiko perillisen lakiosasuoja kumottava ja sallittava perittävälle vapaa valta määrätä omasta omaisuudestaan.

Hyvinvointivaltioon nivoutuu kuitenkin myös toisensuuntainen kehityskulku, joka on vaikuttanut vahvasti kansalaisten asenteisiin. Yhteiskunta on keskiluokkaistunut, ja yhä useammilla ihmisillä on perittävää omaisuutta. Se ei ehkä ole enää sosiaalisen turvallisuuden tae samalla tavalla kuin agraariyhteiskunnassa, mutta sen merkitys on silti selkeästi tunnistettavissa. Perintöön liittyy siten asennetasolla odotuksia, jotka ovat omiaan tasapainottamaan tilannetta. Lakiosasuoja tulisi tämän ajatustavan mukaan ainakin jossakin muodossa säilyttää.

Nykyaikainen testamenttioikeus ja sen vastapooli, lakiosasuoja, muotoutuvat ja muuttuvat tässä ristipaineessa. Testamenttioikeus on tulosta yhteiskunnan kulloisistakin odotuksista. Se on ihmisten välisten suhteiden lailla vahvistettu keskimääräinen järjestys. Silti testamenttioikeus elää koko ajan, ei suinkaan aina lainsäädännön muutoksissa, vaan yhtä paljon lainkäytössä ja kansalaisten asenteissa. Oikeussäännökset ovat vain reaktiota, vastausyrityksiä niihin odotuksiin, joita kansalaisyhteiskunta sääntelylle asettaa. Testamenttioikeus ei tässä katsannossa eroa millään tavalla kansalaisten perustavanlaatuisia oikeuksia sääntelevästä muusta lainsäädännöstä.

Lisätiedot
Kirjoittaja: Aulis Aarnio

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

Aarnio&Kangas2015, lainvalmistelukunta1935, HemmerR1960, LiliusF1903

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 5.11.2024: Oikeustiede:testamenttioikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:testamenttioikeus.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →