Oikeustiede:testamenttiin rinnastuva lahja

    Tieteen termipankista

    testamenttiin rinnastuva lahja

    testamenttiin rinnastuva lahja
    Määritelmä Testamenttiin rinnastuvalla lahjalla tarkoitetaan sellaista arvokasta lahjaa, jonka perittävä on antanut tietoisena lähestyvästä kuolemastaan. Lahjansaajien henkilöpiiriä ei laissa ole millään tavalla rajattu.
    Selite

    Perillisen lakiosa on suojattu testamenttia vastaan. Jotta perittävä ei voisi kiertää lakiosasuojaa lahjoittamalla omaisuuttaan testamentin tekemisen sijasta, on laissa tehty mahdolliseksi lisätä lakiosaa laskettaessa jäämistöpääomaan paitsi ennakkoperintö ja ns. suosiolahja myös testamenttiin rinnastuva lahja. Tällaiseksi katsotaan perittävän eläessään sellaisin ehdoin antama lahja, että se on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Ratkaisevaa lahjoituksen testamenttiin rinnastuvuutta arvioitaessa on siten perittävän tahdon tulkinta. Testamenttiin rinnastuvasta lahjasta on säädetty perintökaaren 7 luvun 3 §:ssä.

    Epätietoisessa tapauksessa nousee lahjan luonnetta harkittaessa merkitseväksi aikatekijä. Lähtökohtaisesti testamenttiin rinnastuviksi on nimittäin katsottu kuolinvuoteella tai viimeisen sairauden aikana annetut lahjat. Niissä kuoleman läheisyys on odotettavissa tai arvattavissa ja olosuhteet ovat sen vuoksi luonnostaan testamentin teolle luonteenomaiset. Ei ole pidetty asianmukaisena sallia perittävän noissa oloissa määrätä omaisuudestaan jälkeläisensä lakiin perustuvaa etua loukaten.

    Todistustaakka siitä, että lahja voidaan tarkoituksensa puolesta rinnastaa testamenttiin, kuuluu perilliselle, joka vaatii lahjan huomioon ottamista lakiosalaskelmassa. Mitä pitempi aika lahjan antamisesta kuluu perittävän kuolemaan, sitä korkeammaksi nousee todistelukynnys. Käytännössä on lähdetty siitä, että 1–3 vuotta ennen perittävän kuolemaa annetut lahjat voidaan, jos muu näyttö ei puhu toiseen suuntaan, luokittaa testamenttiin rinnastuviksi. Sitä aikaisemmin annetut lahjat eivät ole jäämistöoikeudellisesti merkityksellisiä: perittävällä on valta antaa lahja ilman, että lakiosaperillinen voi väittää sen loukkaavan oikeuttaan lainmukaiseen vähimmäisosaan jäämistöstä. Laissa ja sen soveltamisessa on tällä tavoin pyritty löytämään tasapaino rintaperillisten suojan tarpeen ja perittävän omistusoikeuteen perustuvan vapaan määräämisvallan välillä.

    Vaikka lahja voitaisiin katsoa yleisten tuntomerkkiensä puolesta testamenttiin rinnastuvaksi, sitä ei ole lupa lisätä lakiosalaskelmassa jäämistön säästöön, jos on olemassa erityisiä vastasyitä. Sellaisina voidaan pitää esimerkiksi sitä, että saaja on pitkään hoitanut perittävää ja että lahja on ikään kuin saajan palkitsemista tästä, mahdollisesti vastikkeettomasta palvelusta.

    Siinä tapauksessa, että lahja voidaan ottaa lakiosalaskelmassa huomioon, se on lisättävä jäämistöön vastaanottohetken arvosta, jos asianhaaroista ei muuta johdu. Tästä arvonmäärityksestä poikkeamiseen oikeuttavana asianhaarana voidaan mainita se, että lahjana saadun omaisuuden arvo on olennaisesti noussut tai laskenut lahjansaajasta riippumattomasta syystä. Ansiottomana arvonnousuna voidaan pitää merkitsevää arvonmuutosta, joka on johtunut esimerkiksi kaavoituksesta taikka muusta yhteiskunnan toimenpiteestä. Pelkkä rahanarvon muuttuminen ei sitä vastoin ole lain tarkoittama asianhaara, jonka nojalla arvonmääritys voitaisiin siirtää vastaanottohetkeä myöhemmäksi. Jos arvo määritetään muun kuin vastaanottohetken mukaan, omaisuus on arvioitava perinnönjakohetken arvoon.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Aulis Aarnio

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    Aarnio&Kangas2016, s. 887 ss., SaarenpääA1983

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 16.4.2024: Oikeustiede:testamenttiin rinnastuva lahja. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:testamenttiin rinnastuva lahja.)