Taidehistoria:basilika

Tieteen termipankista

basilika

basilika
Määritelmä


1) kolme- tai viisilaivainen rakennus, jossa vähintään keskilaiva päättyy apsikseen ja on muita laivoja korkeampana valaistu klerestorioikkunoilla

2) roomalaiskatolisessa yhteydessä voi tarkoittaa myös kookasta ja kirkollisessa hierarkiassa arvokasta kirkkoa riippumatta rakennuksen arkkitehtonisesta muodosta
Selite Rakennustyyppinä basilika on kehittynyt Rooman valtakunnassa alun perin kreikkalaisesta pylväskäytävästä avaraksi, pylväsrivien avulla kolmeen tai viiteen laivaan jaetuksi rakennukseksi. Roomalainen basilika oli julkinen rakennus, jota käytettiin kaupankäyntiin sekä oikeussalina ja kokoustilana. Niistä vanhimmat pystytettiin 100-luvun alussa eaa. Rakennustyyppi omaksuttiin 300-luvulla keisari Konstantinuksen aikana suurten kristillisten kirkkojen perusmuodoksi. Tavallisesti basilika on suorakaiteen muotoinen, mutta voi olla myös pyöreä tai oktogoni. Laivoihin jaetun kirkkotilan ja apsiksen ohella basilikaan kuuluu tavallisesti eteishuone eli narthex, toisinaan myös uloin eteishuone eli exonarthex sekä atriumpiha kaivoineen. Lisäksi apsiksen ja kirkkosalin väliin voidaan sijoittaa poikkilaiva eli transepti.
Lisätiedot kreik. stoa basilike = kuninkaallinen pylväskäytävä; basileus = kuningas; lat. basilica = basilika

Erikieliset vastineet

basilicaenglanti (English)
basilicaitalia (italiano)
basilikukarjala (karjal)
basilicalatina (Latina)
basiliqueranska (français)
basilikaruotsi (svenska)
базиликаvenäjä (русский)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

Valkeapää&Salmela&Bonelius&JYtaidehistoria1997, CastrénP&Pietilä-CastrénL2006

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Taidehistoria:basilika. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:basilika.)