Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen kokousmuistio 09052018

Monitieteinen humanistinen termityöhanke Termikokous 9.5.2018, klo 11-13, Kaisa-talo, ryhmätyötila 6005

Läsnä: Anu Lahtinen (alustaja), Janne Vanhanen (sihteeri), Johanna Enqvist, Anssi Korhonen, Jouko Nurmiainen

Käsiteltävä termi: "valta"

Termipankissa aloittavan historian aihealueen edustaja, Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtinen alusti termikokouksessa "valta"-termistä. Lahtinen kertoi aluksi edustavansa pragmaattista historijoitsijatyyppiä, joka on kiinnostunut käsitteistä ja teorioista, mutta käyttää niitä eklektisesti siten kuin ne oman tutkimusaiheen kannalta tuntuvat parhaiten auttavan tutkittavan aineiston analysointia. Lahtinen on tutkinut juridista, institutionalisoitunutta valtaa, mutta toisaalta myös vaikutusvallan ja vastarinnan kysymyksiä.

Historiaa on joskus moitittu hovihistoriaksi eli valtaa legitimoivaksi tieteenalaksi, mutta historiantutkimus on toisaalta tuonut esiin uudenlaisia tapoja tarkastella yhteiskuntaa ja sen valtasuhteita. Lahtinen aloitti alustuksensa pohtimalla vallan sanakirjamääritelmää: valta on jonkun tahon oikeus tai mahdollisuus hallita jotakin, tai päättää ja määrätä jostakin. Tässä perusmäärittelyssä toistuu institutionaalinen näkökulma valtaan - valtaa käytetään ikään kuin "ylhäältä" käsin. Toisaalta historiantutkimuksessa toistuu käsitys siitä, että vallalla täytyy myös olla legitimiteetti eli valta ei voi perustua pelkkään väki- ja ylivaltaan, vaan siilä tulee olle yleinen hyväksyntä. Vallankäyttäjien ja vallan kohteiden suhde on siis tärkeässä asemassa.

Vallan muotoja voidaan nähdä käsky- tai institutionaalisessa vallassa, joka perustuu avoimeen tai kätkettyyn väkivaltamonopoliin, sekä valtaa tuovissa resursseissa, kuten esiteollisten yhteiskuntien maaomaisuudessa tai rahatalouden pääoman tuomassa vallassa. Valtateorioissa korostetaan useimmiten vallan kontekstisidonnaisuutta ja historiallisuutta.

Max Weber määrittelee vallan yksilön tai ryhmän mahdollisuuksiksi saavuttaa tavoitteensa, myös vastutuksen edessä, joko auktoriteetin avulla tai pakkokeinoin. Michael Mann näkee vallan olevan pohjimmiltaan kykyä tavoitella ja saavuttaa päämääriä ympäristön hallinnan kautta. Vallan lähteet lepäävät painoarvoltaan vaihtelevissa ideologisissa, taloudellisissa, sotilaallisissa sekä poliittisissa suhteissa. Antonio Gramsci puolestaa lähestyy valtaa hegemonian käsitteen kautta: tietty sosiaalinen ryhmittymä luo yhteiskuntaan laajan myöntymyksen ja yhteisöllisyyden ilmapiirin, jolla se saavuttaa ja vakiinnuttaa poliittisen valta-aseman ja pitää siitä kiinni. Myöntymys koskee maailmankuvaa, arvoja ja moraalia. Kysymykseksi nousee se, miten valtapyrkimykset saavuttavat hegemonisen aseman. Gramscin mukaan tämä tapahtuu hyväksynnän kautta.

Michel Foucault'n valta-analyysit ovat olleet hyvin vaikutusvaltaisia. Foucault painottaa valtaa ja vastarintaa symbioottisena suhteena. Siellä, missä on valtaa, on löydettävissä myös vastarintaa. Tässä näkemyksessä korostuu se, ettei valta ole yksiselitteisesti yksisuuntaista, vaan muodostaa erilaisia verkostoja. Alustajan mukaan tässä voidaan havaita puheaktiteorian vaikutus: valta on toimintaa ja ilmenee kykynä julistaa asiat tietynlaisiksi (esim. normaaleiksi ja epänormaaleiksi, genderteoriassa esim. Judith Butler on käyttänyt vallan performatiivisuuden mallia). Lahtisen mukaan tämä valtakäsitys on soveltunut hyvin esim. Ruotsin vallan aikaisen historian tutkimuksessa, sillä valtaa käytettiin tuolloin pitkälti myös erilaisten julistusten ym. puheiden kautta eli valta ei ollut keskittynyt pelkästään institutionaaliseksi määräysvallaksi. Yksilöiden toimijuus ja toimintakyky korostuu tuolloin: erilaisissa kirjeissä toistetaan tiettyjä valta- ja suojelussuhteisiin liittyviä piirteitä ja sanamuotoja - ja myös vedotaan näihin suhteisiin.

1970- ja 80-lukujen valtateorioissa korostuivat erilaisten yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutukset vallan jakautumisessa ja esimerkiksi feministiset valta-analyysit näkivät patriarkaatin ja patriarkaalisen yhteiskunnan johtavan automaattisesti naisten alisteiseen asemaan. Esimerkiksi Yvonne Hirdmanin mukaan naisilla ei ole valtaa (makt), korkeintaan vaikutusvaltaa (inflytande). (Kiinnostavaa on että suomen kielessä nämä termit ovat lähempänä toisiaan, sillä vaikutusvalta merkitsee valtaa, kykyä vaikuttaa johonkin.) Valta-asema ei aina ole näkyvä, Jan Samuelsson erottaa toisistaan virallisen (formell) ja todellisen (reel) toimvallan, Päivi Salmesvuori taas lähestyy kysymystä näkökulmasta, joka painottaa sitä että auktoriteettiasemassa olevan tunnistaa siitä, että hän tulee kuulluksi, että hänen sanoillaan on merkitystä ja vaikutusta.

Vallankäytön yhteydessä onkin hyvä hahmottaa esimerkiksi auktoriteetin ja legitiimin vallan väliset erot. Kuten alustaja muistutti, on hyvä kysyä tarkastellaanko tutkimuksessa valtaa tehtyjen päätösten kautta vai prosessina, eli sitä miten tiettyyn päätökseen on päädytty.

Alustuksen pohjalta käytiin vilkasta keskustelua. Jouko Nurmiainen totesi, että tähän asti on puhuttu erityisesti sosiaalisesta tai yhteiskunnallisesta vallasta. Esimerkiksi poliittisen historiantutkimuksen tapa tutkia valtaa voi olla hyvin erilainen - tuolloin valtaa tarkastellaan institutionaalisena prosessina. Tulevia termisivuja varten olisikin hyvä panna merkille vallan käsitteen eri kontekstit, joskin keskiössä on ollut sosiologien ja historioitsijoiden vuoropuhelu, jolloin yhteiskunnallinen painotus on olennainen.

Johanna Enqvist muistutti, että myös historiantutkimukseen itseensä voi soveltaa valta-analyysia: foucault'lainen näkökulma korostaisi sitä miten tutkimus kontrolloi menneisyyttä tuottamalla siitä tietoa, joka on aina kuitenkin rajattua. Nurmiainen tunnisti tietovallan olemassaolon ja sen, ketkä saavat historiassa äänensä kuuluville ja ketkä eivät. Lahtinen muistutti vanhasta truismista, jonka mukaan historia on voittajien historiaa. Toisaalta tutkimuskohteet määräytyvät myös aksidentaalisten seikkojen perusteella: tietyt ihmisryhmät tuottavat enemmän tutkimusaineistoa ja instituutiot hallinnoivat tiettyjä aineistoja huolellisemmin, ne päätyvät arkistoihin, digitoiduikai ja katalogisoiduiksi. Tämä johtaa myös niiden laajempaan hyödyntämiseen tutkimuksessa.

Enqvist totesi vallan käsitteen liittyvän vapauden käsitteen dikotomiaan: vapaus johonkin tai vapaus jostakin. Lahtinen kommentoi tähän, että päätöksentekovaltaa on pohdittu historian teorioissa siltä kannalta, ovatko valtarakenteet niin determinoivia ettei niissä ole tilaa "vapaalle tahdolle" päätöksenteossa. Nurmiainen näki tässä yhteyksiä foucault'laiseen käsitykseen siitä, että valtasuhteet vangitsevat kaikki piiriinsä - tässä mielessä "täydellistä" vapautta ei voida saavuttaa. Lahtinen punnitsi tätä suhteessa ns. toimijuustutkimukseen, jossa on esim. korostettu ihmisten liikkumatilaa suhteessa lailliseen valtaan. Nähdään, että rakenteet ovat olemassa, mutta ne eivät yksiviivaisesti determinoi yksilön yksittäisiä ratkaisuja. Vanhanen muistutti vielä siitä, etteivät oletukset yksilöiden rationaalisesta päätöksenteosta useinkaan päde sen koommin historiassa kuin taloustieteessäkään.

Todettiin, että "vapaus" ansaitsisi oman termikokouksensa. Anssi Kukkonen käynnisti vielä etymologisen keskustelun valta-sanan eri merkityksissä eri kielissä. Esimerkiksi ruotsinkielinen "makt" liittyy suomalaisessa kansanperinteessä mahtajaan, joka ei ole poliittisen vallan käyttäjä, vaan omaa mahtavia voimia Väinämöisen tapaan. Keskusteltiin eri kielien vaikutuksesta teorianmuodostukseen ja käännösten merkityksestä vieraskielisten teorioiden omaksumisessa.