Oikeustiede:renvoi/laajempi kuvaus
Palaa takaisin käsitesivulle
Renvoi-oppi on syntynyt ratkomaan lainvalintasääntöjen eroavaisuuksista aiheutuvia kollisioita. Renvoin taustalle voidaan rakentaa ajatus siitä, että sovellettavan lainvalintasäännön käsitetään osoittavan valtion lakiin kokonaisuudessaan eli sekä sen aineellisiin että kansainvälis-yksityisoikeudellisiin säännöksiin. Tilanteissa, joissa renvoi hyväksytään, kansainvälis-yksityisoikeudellinen lainvalintaprosessi ei pääty siihen, kun tuomioistuin on lainvalintasääntöjensä nojalla määrittänyt sovellettavaksi tulevan lain. Sitä vastoin lex forin lainvalintasääntöjen nojalla määritetyn lex causaen sisältämät lainvalintasäännöt tulevat myös sovellettaviksi. Nämä jälkimmäiset lainvalintasäännöt saattavat pitää samaa liittymää merkityksellisenä kuin tuomioistuinvaltion laki, jolloin tapaukseen sovelletaan tuomioistuinvaltion lainvalintasääntöjensä nojalla alun perin sovellettavaksi tulleen lain aineellisia säännöksiä. Jos tämän lain lainvalintasäännöt puolestaan pitävät eri liittymiä merkityksellisinä kuin lex forin sisältämät lainvalintasäännöt, voivat ne viitata takaisin tuomioistuinvaltion lakiin tai edelleen jonkin kolmannen valtion lakiin.
Renvoin hyväksyminen saattaa lainvalintasääntöjen eroavuuksien vuoksi johtaa katkeamattomaan palauttamisten ketjuun tuomioistuinvaltion ja yhden tai useamman vieraan valtion lain välillä. Esimerkiksi Englannin kansainvälisessä yksityisoikeudessa tämä "ikuisen tennispelin" mahdollisuus on pyritty estämään hyväksymällä renvoi vain silloin, kun käsillä olevan vieraan valtion oikeus ei sitä hyväksy (niin kutsuttu foreign court theory).
Renvoi’ta voidaan tarkastella varaventtiiliperiaatteena (escape device), jota sovelletaan, jos kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjen johdosta päädyttäisiin muuten forumvaltion kannalta kestämättömään tilanteeseen. Palauttamisperiaatteen omaksuminen johtaa näet useimmissa tapauksissa tuomioistuinvaltion omien säännösten soveltamiseen. Toisaalta renvoi voidaan nähdä universalismin mahdollistavana instrumenttina, kun tuomioistuinvaltio sen myötä ottaa vieraan valtion lain kokonaisuudessaan huomioon. Viittausperiaatteen hyväksymisen voidaan katsoa johtavan siihen, että vieraan valtion oikeuspolitiikka määrää käsillä olevaan kansainväliseen tapaukseen sovellettavan lain. On huomattava, että vieraan valtion lain lainvalintasääntöjen sisällön selvittäminen voi olla myös käytännössä hankalaa.
Renvoi’hin suhtautuminen on ollut vaihtelevaa eri oikeusjärjestyksissä ja oikeudenaloilla. Suomessa siihen on suhtauduttu lähtökohtaisesti kielteisesti. Renvoi on oikeudessamme sallittu vain poikkeuksellisesti nimenomaisen lainsäännöksen nojalla. Esimerkiksi avioliittolain 108.2 §, shekkilain 58.2 § ja nimilain 26.2 § sallivat renvoin.