Oikeustiede:oikeudenkäyntikirjelmä/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Yleiskuva. Tietynlaisena ihanteena ja tavoitteena on Suomessakin pidetty oikeudenkäynnin suullisuutta ja välittömyyttä. Käytännössä pelkkään suullisuuteen ei ole koskaan päästy.

Riitajutuissa – kaikkein vähäisimpiä asioita lukuun ottamatta – on vaadittu kirjallista haastehakemusta. Rikosasiat käynnistyvät lähes poikkeuksetta poliisitutkinnalla, josta laaditaan kuulustelupöytäkirja. Ja silloinkin, kun oikeudenkäyntiaineisto alioikeudelle esitetään – ainakin pääosin – suullisesti, se kirjataan oikeudessa memoriaaliin, tai tehdään äänite, josta laaditaan oikeuden pöytäkirja.

Tällainen suullis-pöytäkirjallinen menettely on ollut tarpeen ensinnäkin siksi, että on saatu aikaan asiakirja tuomion täytäntöönpanoa varten. Toisaalta pöytäkirjanote — sittemmin koko akti eli juttua koskeva asiakirjavihko – on tarvittu haettaessa alioikeuden päätökseen muutosta hovioikeudelta. Lisäksi esimerkiksi laskelmien esittäminen suullisesti on tietysti tarkoitustaan vastaamatonta.

Kirjelmien käyttö riita-asioissa. Alioikeudessa kantajapuoli on vanhastaan joutunut lähes poikkeuksetta laatimaan ja esittämään oikeudelle kirjelmän, ainakin suppean hakemuksen. Vastaaja on saattanut pienissä jutuissa selviytyä ilman kirjelmää, ts. esittää vastineensa suullisesti. Mutta vähänkin tärkeämmissä asioissa on myös vastine ollut yleensä välttämätöntä esittää kirjallisena.

Toisen maailmansodan jälkeen kirjelmien käyttö yleistyi entisestään varsinkin raastuvanoikeuksissa. Useinkin alituomari itse suorastaan vaati osapuolia käyttämään kirjallista esitystä eikä tahtonut suostua pöytäkirjaamaan vastaajatahon suullisia selityksiä. Niinpä käytännöksi muodostuikin se, että jutun ollessa ensimmäistä kertaa esillä kantajataho antoi oikeudelle haasteasiakirjat ja – vastaajan lyhyesti kiistettyä kanteen – pyysi lykkäystä esittääkseen kanteenkehittelykirjelmänsä. Tämän tapahduttua vastaaja puolestaan pyysi lykkäystä vastatakseen kirjallisesti. Kirjelmien vaihtoa saattoi jatkua pitkäänkin jutun laadun mukaan. Todistajain kuulustelun jälkeen kantaja pyysi jälleen lykkäystä esittääkseen lisäselvitystä ja viimein kirjallisen loppulausuntonsa, johon vastaaja vielä sai vastata kirjallisesti. Laajemmissa jutuissa tuomioistuin lykkäsi asian vielä "lausunnon antamista varten".

Näin alioikeusmenettely oli 1980-luvulle tultaessa muuttunut pääosin kirjalliseksi todistajain kuulemista lukuun ottamatta. Laki (OK 17:11) näet kielsi nimenomaisesti alioikeutta ottamasta vastaan todistajankertomusta, joka oli pantu paperille nimenomaan tietyssä jutussa oikeudelle esitettäväksi.

Kirjelmien käyttö rikosasioissa. Myös rikosasioissa menettely kehittyi samansuuntaiseksi: sen jälkeen, kun syyttäjä oli antanut oikeudelle — toisinaan hyvinkin laajat – tutkintapöytäkirjat liiteasiakirjoineen ja lukenut laatimansa syytekirjelmän, syytetyn avustaja vaati yleensä lykkäystä "asiakirjoihin perehtymistä ja vastinekirjelmän laatimista varten". Menettely oli ymmärrettävä ja puolustettava laveissa ja monimutkaisissa asioissa, joita sen enempää osapuolet kuin oikeuden jäsenetkään eivät olisi kyenneet hallitsemaan, jos aineisto olisi tyydytty esittämään pääosin suullisesti.

Kirjelmäkielto eräissä alioikeuksissa. Menettelyn laajamittainen kirjallisuus oli useimmiten aiheetonta, ja monet alituomarit näkivätkin sen epäkohtana - pahimmillaan jopa lain säännösten vastaisena. Seurauksena oli muutamissa tuomioistuimissa kirjelmäkielto, jonka asianosaiset puolestaan kokivat kaventavan omaa oikeusturvaansa tai ainakin vaikeuttavan asianajotehtävän tehokasta hoitamista.

Suullisuusperiaatteen viimeaikainen laajentaminen. Vuoden 1993 joulukuussa käyttöön tullut alioikeusmenettely ei kokonaan kiellä kirjelmiä. Uudet säännökset (OK 5:2 § 4) ainoastaan ohjailevat kirjelmien käyttöä aiempaa mielekkäämmäksi. Nykyisin kantajatahon tulee jo jutun vireillepanon yhteydessä, haastehakemuksessaan, tuoda esiin kaikki perustelunsa, muun muassa luetella ne todisteet, joihin aikoo nojautua. Vastaajan tulee puolestaan antaa yhtä tyhjentävä vastinekirjelmä jo ennen jutun ensimmäistä oikeuskäsittelyä. Enimmissä jutuissa kirjelmien vaihto rajoittuu tähän. Myöhemmässä vaiheessa oikeuden edessä ei enää ole lupa lukea uusia kirjelmiä eikä pyytää lykkäystä kirjelmien laatimista varten, ellei osapuoli voi esittää tälle poikkeuksellisen painavia perusteita.

Kirjallinen menettely ylemmissä oikeuksissa. Ylioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa menettely on vanhastaan ollut kirjallista ja oikeudenkäyntikirjelmien käyttö pääsääntö. Muutoksenhakija toimittaa valituksensa ja sen oheisaineiston kirjallisena jutun ratkaisseen alioikeuden kansliaan, jonne myös vastapuolen vastauskirjelmä liitteineen on määräaikana annettava. Valitus- ja vastauskirjelmien sisällöstä on laissa (OK 25:14—20 ja OK 30:6—12) ollut tarkat säännökset, joiden nojalla alempi oikeus antaa osapuolille päätöksen ohella kirjalliset muutoksenhakuohjeet ja valitusosoituksen. Vain erityistapauksissa menettely ylemmissä oikeusasteissa voi olla suullinen; silloinkin pääosa oikeudenkäyntiaineistosta ja osapuolten omat kannanotot esitettiin kirjallisesti.

Uudet hovioikeuslait tulivat voimaan 1.5.1998. Asioissa, jotka ovat tulleet sen jälkeen vireille, toimitetaan nyt myös hovioikeuksissa suullinen pääkäsittely asianosaisen pyynnöstä, paitsi jos oikeus havaitsee sen selvästi tarpeettomaksi. Menettelyä vähäisissä asioissa on pyritty nopeuttamaan eri keinoin.

Etenkin hovioikeuksissa kanteen muutoskielto estää esittämästä uusia vaatimuksia. Käytännössä tämä asia todetaan alioikeuden pöytäkirjosta. Korkeimmassa oikeudessa valituslupa on voitu myöntää rajoitettuna osakysymyksiin.

Sähköiset kirjelmämallit. Internetissä on nykyään runsaasti malleja erilaisten kirjelmien laatijoille, ja eräissä asioissa on käytettävissä lomakkeita. Tuomioistuimen itsensä käyttämistä kirjoitus- ja kokoonpanomalleista laajasti ks. Kemppinen 1992 (lähteet).