Estetiikka:instrumentalismi
instrumentalismi
| instrumentalismi |
Määritelmä
käsitys, jonka mukaan taiteen arvo muodostuu sen käyttöarvosta
Selite
Länsimaisen taiteen modernismia hallitsee ajatus taiteen autonomiasta: taide on riippumatonta ulkoisista tekijöistä ja arvokasta itsessään. Taiteelle on kuitenkin asetettu vaateita koko sen teoretisoinnin historian ajan. Nykyään vallitseva jaottelu käyttötaiteeseen (tai taideteollisuuteen) ja korkeataiteeseen on ollut relevantti vasta renessanssin ajoista. Sitä ennen länsimaisen taiteen historiassa taidetta arvotettiin esimerkiksi sen moraalia kasvattavan luonteen perustalta. Platonin (427–347 eaa.) mukaan taiteen tulisi ohjata kohti hyveellisyyttä ja muunlainen taide tulisi sensuroida. Koska taide on jäljittelyä ja taideteoksissa, kuten eepoksissa ja tragedioissa, jäljitellään esikuviksi kelpaamattomia henkilöitä, johtaa taiteen harrastus nuorison helposti väärille poluille. Siksi taide kasvatuksen instrumenttina tulee asettaa tiukkaan valvontaan.
Myöskin keskiajalla taiteen arvo nähtiin välineellisesti, sillä taiteen tuli esittää joko maallisen tai taivaallisen vallan mahti. Uskonto ja moraali asetettiin etusijalle ja taiteelliset kauneusarvot toimivat välineenä hyveiden edistämisessä. Toisaalta esimerkiksi antiikin ajan veistotaidetta käsiteltiin keskiajan kirjallisuudessa nimenomaan kauneuden näkökulmasta - ehkäpä siksi, ettei esikristillisen ajan taiteesta ollut mainittavaa hyötyä kristillisen moraalin opetuksessa.
1800-luvun loppupuolen suuret yhteiskunnalliset muutokset, kuten feodalismin ja aristokratian heikkeneminen, teollistuminen ja kaupungistuminen ja näiden myötä perinteen merkityksen väheneminen, asettivat taiteen aikaisempaa autonomisempaan asemaan. Taidetta voitiin harjoittaa ja arvottaa sen itsensä tähden. Toisaalta taide saattoi politisoitua. Taiteen poliittisesta käyttöarvosta tulikin uudenlaisen funktionalismin mittapuu, kun erilaiset avantgardesuuntaukset pyrkivät paitsi taiteen, myös yhteiskunnan muutokseen. 1900-luvun suuret totalitaariset valtiomahdit, kuten kansallissosialistinen Saksa, Neuvostoliitto ja kommunistinen Kiina, käyttivät taidetta propagandansa välineenä.
Nykyhetken keskustelu taiteen hyvinvointia ja innovaatiokykyä edistävistä ominaisuuksista istuu sujuvasti instrumentalistisen taidekesksutelun jatkumoon.
Myöskin keskiajalla taiteen arvo nähtiin välineellisesti, sillä taiteen tuli esittää joko maallisen tai taivaallisen vallan mahti. Uskonto ja moraali asetettiin etusijalle ja taiteelliset kauneusarvot toimivat välineenä hyveiden edistämisessä. Toisaalta esimerkiksi antiikin ajan veistotaidetta käsiteltiin keskiajan kirjallisuudessa nimenomaan kauneuden näkökulmasta - ehkäpä siksi, ettei esikristillisen ajan taiteesta ollut mainittavaa hyötyä kristillisen moraalin opetuksessa.
1800-luvun loppupuolen suuret yhteiskunnalliset muutokset, kuten feodalismin ja aristokratian heikkeneminen, teollistuminen ja kaupungistuminen ja näiden myötä perinteen merkityksen väheneminen, asettivat taiteen aikaisempaa autonomisempaan asemaan. Taidetta voitiin harjoittaa ja arvottaa sen itsensä tähden. Toisaalta taide saattoi politisoitua. Taiteen poliittisesta käyttöarvosta tulikin uudenlaisen funktionalismin mittapuu, kun erilaiset avantgardesuuntaukset pyrkivät paitsi taiteen, myös yhteiskunnan muutokseen. 1900-luvun suuret totalitaariset valtiomahdit, kuten kansallissosialistinen Saksa, Neuvostoliitto ja kommunistinen Kiina, käyttivät taidetta propagandansa välineenä.
Nykyhetken keskustelu taiteen hyvinvointia ja innovaatiokykyä edistävistä ominaisuuksista istuu sujuvasti instrumentalistisen taidekesksutelun jatkumoon.
Lähikäsitteet
- autonomia (vastakohta)
- propagandataide
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Estetiikka:instrumentalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Estetiikka:instrumentalismi.)