Filosofia:rasismi

Tieteen termipankista

rasismi

rasismi
Määritelmä näkemys, jonka mukaan on biologisesti määräytyneitä eroja eri rotujen välillä ja tästä syystä jotkut rodut ovat arvokkaampia tai kykenevämpiä kuin toiset
Selite Rasismin mukaan eri rotujen välillä voidaan nähdä biologisia eroja, ja niiden perusteella roduista voidaan muodostaa hierarkioita, joiden perusteella voidaan katsoa jonkun rodun voivan hallita toisia. Yleisesti rasismin taustalla on pelko ja viha ja se johtaa usein väkivaltaan.
Modernin eurooppalaisen rasismin synty voidaan jäljittää 1700-luvulle, ja se liittyy antropologian kehittymiseen. Antropologia oli tieteenala, jossa verrattiin ja arvotettiin rodullisia eroavaisuuksia. Rasismilla on kuitenkin myös taustaa 1500-luvulta lähteneessä eurooppalaisessa imperialismissa, ja sitä on usein käytetty perusteena kolonialismille. Rasismi liittyy läheisesti myös antisemitismiin, joka oli Natsi-Saksan keskeinen ideologinen periaate.
Rasismi esitetään usein tieteellisenä oppina, mutta sen rodun käsite ja empiiriset väitteet eri ihmislajeista on toistuvasti osoitettu perusteettomiksi. Tiedeyhteisössä rasismia pidetäänkin yleisesti pseudo-tieteenä. Yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta katsoen rasismi voidaan katsoa vaaralliseksi opiksi, sillä se luo eriarvoisuutta yhteisössä. Jotkut filosofit ovat pohtineet onko sukupuoleen, rotuun tai luokkaan perustuva sorto keskeinen tekijä nyky-yhteiskunnan ymmärtämiseksi.

Erikieliset vastineet

racismenglanti (English)
racismeranska (français)
rasismruotsi (svenska)
Rassismussaksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

BunninNYuJ2004

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Filosofia:rasismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:rasismi.)