Oikeustiede:ulkoasiainministerin valtiosääntöoikeudellinen erityisasema/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Ulkoasiainministeri kansainvälisessä yhteydenpidossa. Ulkopoliittiseen päätöksentekoon liittyvän, tasavallan presidentille yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa kuuluvan päätösvallan kansainvälisoikeudellisten erityispiirteiden johdosta ulkoasiainministerille on säädetty muista valtioneuvoston jäsenistä poikkeava asema: merkittävät kannanotot esimerkiksi vieraille valtioille ja niiden edustajille sekä kansainvälisille järjestöille kuten Yhdistyneille Kansakunnille toimitetaan ulkoasiainministerin vastuulla. Hallitusmuodon kaudella kaikki ulkopoliittisesti relevantit ilmoitukset oli toimitettava ulkoasiainministerin toimesta. Sittemmin vuoden 2000 perustuslain kaudella ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitamiseen ja EU-asioihin liittyvää päätösvaltaa on hajautettu muihin ministeriöihin ja ne ovat suorissa yhteyksissä vieraisiin valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin. Ulkoasiainministerille säädettiinkin vain kaikkein keskeisimpien kannanottojen ilmoittaminen ja vastuu ilmoituksesta. Sääntely on menettänyt pääosan alkuperäisestä merkityksestään.

Säännöksen tarkoituksena lienee alkujaan ollut saattaa ulkoasiainministeri korostetusti vastuulliseksi ulkoasioihin liittyvistä tasavallan presidentin päätöksistä. Tilanne muuttui olennaisesti, kun vuoden 2000 perustuslaissa ulkopoliittinen päätösvalta säädettiin tasavallan presidentille yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Säännös vastuusta korostaa ulkoasiainministerin asemaa myös siten, etteivät muut ministeriöt ja ministerit voi ohittaa ulkoasiainministeriötä ja ministeriä tiedonkulussa silloin, kun kysymyksessä ovat keskeiset Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset intressit.

Säännöksen merkitys oli itsenäisyyden alkuaikoina huomattava, koska tasavallan presidentit olivat yhteydessä vieraiden valtioiden edustajiin yleensä vain tilaisuuksissa, joissa ulkoasiainministeri oli saapuvilla. Tätä käytäntöä ei enää toisen maailmansodan jälkeisenä huipputason diplomatian (valtionpäämiesneuvottelut) aikana ole seurattu läheskään poikkeuksettomasti, ja säännöksen merkitys on jäänyt epäselväksi. Ulkoasiainministerin katsottiin tuolloin olevan erityissuhteessa tasavallan presidenttiin myös sikäli, että uutta hallitusta nimitettäessä presidentit osoittivat erityistä kiinnostusta valittavan ulkoasiainministerin henkilöön.

Ulkoasiainministeri ja kansainväliset velvoitteet. Alkujaan tavanomaisoikeudellisesti kansainvälisessä oikeudessa voimassa olleen säännön ja sittemmin Wienin valtiosopimuskonventioon kodifioidun periaatteen mukaan valtion ulkoasiainministeri saattaa sitoa valtion kansainvälisoikeudelliseen velvoitteeseen ilman valtakirjaa. Suomen ratifioidessa konvention Suomi antoi selityksen, jonka mukaan tasavallan presidentti (mutta eivät yleissopimuksen 7 artiklassa määrätyllä tavalla pääministeri ja ulkoasiainministeri) voi sitoa Suomen valtuutuksetta kansainvälisoikeudellisesti (SopS 33/80). Syynä selityksen antamiselle oli vuoden 1919 HM:n säännös, jonka mukaan "Suomen suhteista ulkovaltoihin määrää tasavallan presidentti". Sittemmin tämä varauman luonteinen (oikeusvaikutteinen) selitys on peruttu.

Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi tuli ajankohtaiseksi ratkaisu siitä, mikä on ulkoasiainministerin asema Eurooppa neuvoston kokouksissa, kun sekä tasavallan presidentti että pääministeri saattoi toimia Suomen edustajana. Unionisopimuksen mukaan kokoukseen osallistuu valtion tai hallituksen päämies ulkoasiainministerin avustamana. Nykyisin Suomea edustaa Eurooppa-neuvoston kokouksissa pääministeri avustajanaan ulkoasiainministeri (PeL 66.2 §).

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita