Oikeustiede:liikkumisvapaus/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Pohjoismaiseen perinteeseen kuuluu muuta Eurooppaa laajempi oikeus liikkua valtion alueella ja myös yksityisten omistamilla maa-alueilla. Useissa maissa liikkuminen toisen omistamalla maa-alueella on kielletty tai voidaan kieltää. Suomessa puhutaan yleiskäyttöoikeuksista ("jokamiehenoikeuksista"), joihin kuuluu oikeus liikkua yksityishenkilöiden omistamilla maa- ja vesialueilla.

Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla (PeL 9 §).

Oikeutta liikkua maa- tai vesialueilla voidaan tavallisella lailla rajoittaa lakivarauksettomia perusoikeussäännöksiä tarkoittavien yleisten periaatteiden mukaisesti (lakitaso, täsmällisyys, tarkkarajaisuus, hyväksyttävyys ja suhteellisuus, PeVL 21/1997 ja 49/2002). Eduskunnan perustuslakivaliokunta on esimerkiksi katsonut, että liikkumisvapauden rajoitukset puolustusvoimien käytössä olevalla alueella voitiin säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perusteluna oli liikkujien perustuslaissa vahvistettu turvallisuus (PeL 7.1 §) perusoikeutena (PeVL 25/1997).

PeL 9.1 § sisältää lakivarauksettoman perusoikeuden valita maassa asuinpaikkansa. Asuinpaikalla tarkoitetaan faktista olotilaa eli paikkaa, jossa henkilö asuu (PeVL39/2010). Tällä jo vuoden 1919 hallitusmuotoon sisältyneellä oikeudella on lainsäädäntökäytännössä ollut merkitystä eräiden yksityisten ja julkisten työ- ja virkasuhteiden ehtona olevaa työsuhde- tai virkasuhdeasuntoa koskevissa tapauksissa.

Maasta lähtemisoikeuteen voidaan lailla säätää välttämättömiä rajoituksia oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanon varmistamiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Jälkimmäinen säännös ei yleensä voi koskea ulkomaalaisia, koska maanpuolustusvelvollisuus koskee PeL 127.1 §:n mukaan vain Suomen kansalaisia.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita