Kasvatustieteet:tekemällä oppiminen

Tieteen termipankista

tekemällä oppiminen

tekemällä oppiminen
Määritelmä Tekemällä oppiminen tarkoittaa oppimista, joka tapahtuu konkreettisen tekemisen avulla. Oppijat siis tekevät ja osallistuvat, minkä avulla he oppivat. (Seikkula-Leino, 2007; Vuorinen, 2001)
Selite Yrittäjyys sisältää paljon myös sellaisia osa-alueita, joihin tutustumisessa ja joiden opettelemisessa voidaan hyödyntää tekemällä oppimista. Oppiminen onkin siirtymässä yksilön opettamisesta ryhmän tai verkoston toimintakeskeisyyteen ja omaan oppimiseen (Rasmussen & Sorheim, 2006). Tekemällä oppimisessa hyödynnetään aitoja yrittäjyyden työtehtäviä, simulaatiota, draamaa ja leikkejä. Oppimisessa sallitaan myös epäonnistuminen ja virheiden tekeminen, joiden kautta opitaan ja jotka ohjaavat oppimisprosessia. Oleellista tekemällä oppimisessa on oppijan aktiivisuus ja osallistuminen sekä käytännönläheisyys. (Seikkula-Leino, 2007; Vuorinen, 2001)
Perinteisesti yrittäjyyskasvatuksen keskustelussa on keskitytty yrittäjyyden opettamiseen, mutta sittemmin painopiste on siirtynyt oppijaan, oppimiseen ja tekemiseen. Yrittäjyyden tutkimuksissa korostetaankin usein käytännön osaamisen ja kokemuksen merkitystä yrittäjyydessä. (Rasmussen & Sorheim, 2006) Lisäksi yrittäjyystutkimuksessa on tunnistettu yrittäjyyden piirteiden rinnalle yrittäjyyden toimintoja (Cope, 2005), mikä on lisännyt dynaamisyyttä ja käytännönläheisyyttä. Nykyään toiminnallisuus ja käytännönläheisyys ovatkin kiinnostaneet tutkijoita yrittäjyyskasvatuksen lähestymistapoina ja työvälineiden perustana (Rasmussen & Sorheim, 2006). Tekemällä oppiminen on haastanut perinteisiä opetuksen malleja ja sisältää merkittävää potentiaalia yrittäjyyskasvatusta ajatellen.

Erikieliset vastineet

learning by doingenglanti (English)

Käytetyt lähteet

YVI-sanakirja, CopeJ2005, RasmussenA&SorheimR2006, Seikkula-LeinoJ2007, VuorinenI2001

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kasvatustieteet:tekemällä oppiminen. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvatustieteet:tekemällä oppiminen.)