Tähtitiede:Oktantti (tähdistö)
Oktantti
Oktantti |
Määritelmä
Taivaanpallon etelänavan ympärillä sijaitseva tähdistö
Selite
Oktantti on oikeastaan ympärillä olevien selvemmin hahmotettavien tähdistöjen väliin jäävä alue, jolla on vain himmeitä tähtiä.
Historiaa
Lacaille nimesi tähdistön vuonna 1752 kulmien mittaamiseen käytettävän instrumentin mukaan. Oktantin kehittivät 1731 toisistaan riippumatta englantilainen John Hadley ja amerikkalainen Thomas Godfrey. Tähdistön nimen alkuperäinen muoto olikin Octans Hadleianus. Oktantin runko on 45 asteen suuruinen ympyrän sektori. Laitteen nimi tulee siitä, että se on muodoltaan kahdeksasosa ympyrästä. Oktantissa kahden kohteen, esimerkiksi tähden ja horisontin, kuvat siirretään vierekkäin peilien avulla, ja asteikolta voidaan lukea niiden välinen kulma. Oktantilla saavutettiin suurempi tarkkuus kuin sitä edeltäneellä kvadrantilla. Oktantista kehitettiin edelleen nykyinen sekstantti.Tähtiä
Kirkkain tähti on nu Oct, jonka magnitudi on vain 3.8. Etelänavan lähellä ei ole samanlaista suhteellisen kirkasta napatähteä kuin pohjoisen pallonpuoliskon Pohjantähti. Paljain silmin näkyvistä tähdistä sigma Oct on lähinnä etelänapaa, noin asteen päässä. Astronomical Almanac sisältää taulukot, joiden avulla paikkakunnan leveyden voi laskea jommankumman napatähden, alpha UMi tai sigma Oct, havaitusta korkeudesta.Oktantin alueella ei ole myöskään kovin kirkkaita syvän taivaan kohteita. Kaikki galaksit ovat magnitudia 11 himmeämpiä.
Erikieliset vastineet
Octans | englanti (English) | |
Octant constellation | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 18.12.2024: Tähtitiede:Oktantti (tähdistö). (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:Oktantti (tähdistö).)