Kirjallisuudentutkimus:aleksandriini
aleksandriini
| aleksandriini |
Kuusitahtinen jambinen runomitta, jossa kesuura sijoittuu kolmannen runojalan jälkeen; 12-tavuiset säkeet on yleensä ryhmitelty pareittain. Runomittaa käytettiin ensi kerran 1100-luvun alussa ranskalaisessa sankarirunossa "Le Pèlerinage de Charlemagne à Jérusalem" (Kaarle Suuren pyhiinvaellus Jerusalemiin), mutta termi juontanee myöhemmästä, Aleksanteri Suuren urotöistä kertovasta Lambert le Tortin romanssista "Roman d'Alexandre" (n. 1180, Aleksanterin laulu).
Aleksandriini jäi pitkäksi aikaa pois käytöstä, kunnes Jean-Antoine de Baïf elvytti sen 1500-luvun loppupuolella, minkä jälkeen juhlava ja vakavahenkinen aleksandriini hallitsikin Ranskan mitallista runoutta aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Mittaa käyttivät esim. Plejadin runoilijat, mutta vasta Jean Racinen ja muiden 1600-luvun ranskalaisten draamakirjailijoiden ansiosta mitta täydellistyi. François de Malherbe täsmensi aleksandriinin sääntöjä teoksessaan Commentaire sur Desportes (1625). Aleksandriini sopii erinomaisesti ranskan kieleen, mutta toimii huomattavasti kankeammin vaikkapa germaanisissa kielissä. Englannissa aleksandriinia käyttivät 1500-luvulla esim. Edmund Spenser (The Faerie Queene, 1590-96), Sir Thomas Wyatt, Henry Howard Surrey ja Michael Drayton, mutta siitä ei tullut koskaan suosittua saarivaltakunnassa. Alexander Pope pilailee "haavoittunutta käärmettä" muistuttavan mitan kustannuksella teoksensa An Essay on Criticism (1717) säkeissä, joista jälkimmäinen on aleksandriini:
- A needless Alexandrine ends the song,
That, like a wounded snake, drags its slow length along.
Erikieliset vastineet
| alexandrine | englanti (English) | |
| Alexandriner | saksa (Deutsch) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 4.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:aleksandriini. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:aleksandriini.)