Oikeustiede:metsätuho
metsätuho
metsätuho |
Määritelmä
käsitteellä tarkoitetaan juridisessa mielessä hyönteisten, muiden selkärangattomien eliöiden, sienten, bakteerien ja virusten metsässä kasvaville puille aiheuttamia sellaisia tauteja ja puiden kasvun tai laadun heikkenemistä, joista aiheutuu taloudellista vahinkoa
Selite
Metsätuhojen estämiseksi metsätuhojen torjuntaa koskevassa lainsäädännössä on säännelty velvoitteista, joiden avulla tuhoja pyritään torjumaan. Näistä keskeisimpiä ovat puutavaran omistajalle säädetty velvollisuus kuljettaa havupuutavara pois hakkuupaikalta ja välivarastosta viimeistään seuraavana kesänä tiettyihin määräaikoihin mennessä. Lisäksi puiden omistajan on kuljetettava säädettyjen raja-arvojen ylittävä osuus vahingoittuneista kuusi- ja mäntypuista pois metsästä ja välivarastosta. Jollei puutavaraa kuljeteta pois hakkuupaikalta tai välivarastosta, puutavaran omistajan on huolehdittava siitä, ettei puutavarasta pääse merkittävästi leviämään metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä.
Lisätiedot
Kirjoittaja Kimmo Huttunen
Kirjoittaja Kimmo Huttunen
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:metsätuho. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:metsätuho.)