Kirjallisuudentutkimus:orientalismi

Tieteen termipankista

orientalismi

orientalismi
Määritelmä itämaiden eli Orientin kulttuurin tutkimus ja harrastus; Orientin representaatiot ja niihin liittyvät mielikuvat länsimaisessa taiteessa
Selite

Palestiinalaissyntyisen Edward Saidin teoksen Orientalism (1978) lähtökohtana on näkemys, jonka mukaan eurooppalaiset pitävät omaa kulttuuriaan muita parempana. Said väittää, että läntisessä akateemisessa traditiossa itä mielletään "toiseksi", eksoottiseksi ja jännittväksi, mutta vähemmän arvokkaaksi kuin länsi. Saidin mukaan idässä nähdään herkästi kielteisiä puolia, joita länsi ei myönnä omikseen, kuten julmuutta, laiskuutta ja rappiota. Toisaalta idän toiseus viettelee eksoottisella salaperäisyydellään.

Itämainen eksotiikka oli kaunokirjallisuudessa muodikkaimmillaan romantikkojen keskuudessa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella. Orientti sai ainakin aika ajoin valtoihinsa esim. lordi Byronin, Robert Southeyn, François René de Chateaubriandin, Alphonse de Lamartinen, Victor Hugon, Gérard de Nervalin, Gustave Flaubertin ja Pierre Lotin. Suomessa Tulenkantajat-kirjailijaryhmään on liitetty myös orientalismi.
Lisätiedot Latinan oriens/orient=itä

Erikieliset vastineet

orientalismenglanti (English)
orientalismeranska (français)
Orientalismussaksa (Deutsch)

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:orientalismi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:orientalismi.)