Oikeustiede:Euroopan unionin ympäristöoikeus

Kohteesta Tieteen termipankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Euroopan unionin ympäristöoikeus

Euroopan unionin ympäristöoikeus
Määritelmä Euroopan unionissa perussopimukset määrittävät yhteisön lainsäädäntövallan sisällön ja käytön jäsenvaltioissa (primaarioikeus). Tämän lainsäädäntövallan nojalla annetut ympäristösäädökset muodostavat aineellisen sääntelyn eli sekundaarioikeuden.
Selite Ympäristöalan primaarioikeus muodostuu Euroopan unionin perussopimuksessa säädetystä erityisestä ympäristösääntelyä koskevasta lainsäädäntötoimivallasta. 1980-luvulla säädetyn Yhtenäisasiakirjan (Single Act) nojalla unioni voi muusta menettelystä poiketen antaa ympäristönsuojelun alalta säädöksiä, etenkin direktiivejä, mutta myös asetuksia. Merkittävin muutos oli siinä, että lainsäädäntöön sovellettiin pääsääntöisestä yksimielisestä päätöksentekomenettelystä poiketen enemmistösääntöä (majority rule). Sittemmin myös Euroopan unionin parlamentin vaikutusvaltaa ympäristösäädösten sisältöön on vahvistettu. Kyseinen menettely koskee kaikkea sellaista sääntelyä, jonka ensisijainen tarkoitus on ympäristönsuojelullinen. Jos sääntelyn päätarkoitus on muu, unionilta joko puuttuu lainsäädäntövalta tai sitten on sovellettava yksimielisen päätöksenteon vaatimusta. Rajatapauksia ovat tuotteita ja jätteitä koskevat säädökset. Ilmastonmuutoksen hallintaan liittyvä sääntely on määritelty ympäristölliseksi, mutta esimerkiksi energialähteiden valintaan jäsenvaltioissa unioni ei voi käyttää suoraa sääntelyvaltaa. Eräillä sektoreilla kuten maatalous- ja kalastuspolitiikassa unioni harjoittaa yksinomaista harmonisoivaa lainsäädäntöä (yhteinen maatalouspolitiikka CAP, yhteinen kalastuspolitiikka).

Primaarioikeuden tasolla on määritelty ne poliittiset periaatteet, jotka unionin ympäristösääntelyssä on otettava huomioon. Näitä ovat esimerkiksi aiheuttamisperiaate, varautumisperiaate tai varovaisuusperiaate ja parhaan tekniikan periaate (BAT).

Sekundaarioikeuden määrä on mittava. Oltuaan alkuaan pitkälti erilaisten toimintojen päästöjen raja-arvojen määritystä, etenkin 1990-luvulta lähtien on siirrytty ympäristöä kokonaisvaltaisesti koskevaan sääntelyyn. Esimerkkejä tästä ovat luontodirektiivi (1992), päästölupien yhtenäiskäsittelyä koskeva IPPC-direktiivi (1996, sittemmin IED-direktiivi (2010), vesipolitiikan puitedirektiivi (2000) sekä ympäristövaikutusten arviointia, ympäristöasioiden käsittelyyn osallistumista ja ympäristötiedon saantia koskevat direktiivit.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

HolloE2009, HolloE2014, Kuusiniemi&al2013

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 18.01.2019: Oikeustiede:Euroopan unionin ympäristöoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:Euroopan unionin ympäristöoikeus.)