Lähdekoodi sivulle Oikeustiede:maaoikeudellinen kylä/laajempi kuvaus

{{Ilmiö
|Luokka=Maa- vesi- ja ympäristöoikeus, Kiinteistöjärjestelmä
}}
Pietilän mukaan kylällä tarkoitetaan sellaista kahden tai useamman talon muodostamaa asutusta, jonka taloilla oli ennen isojakoa yksityisnautinnassa olevien tonttien, peltojen ja niittyjen ohella yhteisnautinnassa olevia laidun-, metsä- ja vesialueita. Maa- ja vesioikeudellisen kylän tulisi usein vastata toisiaan talojen osuuksien kannalta. Vuoden 1734 maakaaren 12 luvun 4 §:n nojalla maaoikeudellisen kylän edustan vesialue kuuluu pääsääntöisesti yhteisenä kylälle.

Vanhastaan kylä on voitu erottaa muista kylistä rajoilla, jolloin raja [[oikeustiede:valtion metsät|valtion metsämaatakin]] vastaan on ollut selvä. Toisilla kylillä on voinut olla omat rajoilla määrätyt rintamaansa, mutta niihin on samalla voinut kuulua sellaisia ulkoalueita, joita useat kylät nauttivat yhteisesti. Kolmanneksi Pohjanmaalla tai savo - karjalaisella alueella kylillä ei ollut selviä rajoja sen enempää toisiaan vastaan kuin valtion metsämaatakaan vastaan, vaan kylien talot nauttivat yhteisesti ulkotiluksinaan kokonaisten pitäjien alueita. Edellä selostetuista kylistä kahta ensiksi mainittua laatua olevissa isojako on tullut toimittaa kussakin kylässä erikseen, jolloin kukin kylä on muodostanut erillisen maaoikeudellisen kylän, jonka yhteisiin maa-alueisiin ovat osakkaina vain kylän talot. Yhteisten maa- tai vesialueiden omistuksen kannalta ei näissä kylissä ole merkitystä sillä, että yksi kylä on isojakoa toimitettaessa jaettu kahtena useampana jakokuntana, tai siten, että kaksi tai useampia kyliä on teknisesti, vain isojaon toimittamista varten yh-distetty yhdeksi jakokunnaksi. Yhteisten alueiden omistusoikeuden kannalta ei liioin ole merkitystä sillä, että kunkin kylän rintamailla (kotitiluksilla) on toimitettu oma isojakonsa ja yhteinen takamaa on jaettu omassa erillisessä isojaossaan. Pohjanmaan ja savo - karjalaisen asutusalueen isojaot on puolestaan tehty sellaisissa asutuksissa, joissa isojakoja ei ole tehty kussakin erikseen. Pohjanmaalaisella ja savo - karjalaisella asutusalueella asutuskyliä ovat monesti vastanneet pinta-alaltaan hyvin laajat lohkokunnat, jotka ovat käsittäneet kokonaisia pitäjiä (esim. Kruunupyy - Teerijärvi) tai useampia maarekisterikyliä. Tällöin lohkokunta vastaa maaoikeudellista kylää. Isojaon teknisen suorittamisen helpottamiseksi lohkokunta on saatettu jakaa useampaan jakokuntaan, jossa kussakin isojako on tehty erikseen. Pietilän mukaan jos jako jakokuntiin on tehty osakasten sopimuksen nojalla, kukin jakokunta on lohkokuntaan eli maaoikeudelliseen kylään verrattava yhteisen maa- tai vesialueen omistusyksikkö. Jos puolestaan jako perustuu toimitusmiesten päätökseen, joka on tehty jyvitykseen perustuen, lohkokunnan on katsottava edelleen pysyneen maaoikeudelliseen kylään verrattavana omistusoikeuden yksikkönä. 

'''Kyläjärjestelmän kehitys'''

Kyläjärjestelmän kehitys on varsinaisesti alkanut 1600-luvulta, mihin syynä ei ollut vain maanjakojen tai kiinteistötoimitusten kehittyminen, vaan ennemminkin mainittuja teknisluonteisia syitä yleisemmät syyt. Siirtyminen Euroopassa feodalismista merkantilistiseen ja sittemmin liberalistiseen talousjärjestelmään vaikutti nimittäin näkemyksiin myös maanomistusoikeudesta. Omistusoikeuden jaosta kruunulle tai ylhäisaatelille kuuluneeseen "yliomistusoikeuteen" (dominium directum) ja talonpojille sekä muille maata asuttaville kuuluneeseen, käyttöoikeustyyppiseen "aliomistusoikeuteen" (dominium utile) luovuttiin Euroopassa 1700-luvulle tultaessa. Ilmeisesti esimerkiksi pohjoisen lohijokia koskevat kruunun regaalioikeudet Ruotsi-Suomessa ovat perua näiltä ajoilta, vaikka feodaalijärjestelmä tai oppi jaetusta omistusoikeudesta ei varsinaisesti koskenut Suomea. Lahjoitusmaat kaupunkien perustamiseen, maaverosta vapautetut rälssitilat ja läänitykset saivat kuitenkin aikaan perinnöllistä maanomistusta ja verohelpotuksia. Maaseudun ja kaupunkien maanomistusjärjestelmät lisäksi eriytyivät.

Sarkajako ei koskenut kuin osaa nykyisen Suomen aluetta. Joka tapauksessa isojakoa edeltänyt, sarkajaon aikainen talo koostui pysyvin rajamerkein varustetusta tontista, lukuisista pelto- ja niittysaroista, joiden ulottuvuus mitattiin aika ajoin tangolla veroluvun mukaan sekä veroluvulla määrätystä osuudesta yhteiseen metsämaahan ja vesialueeseen. Sarkajaon aikaisen talon ulottuvuus oli abstrakti eikä talolla ollut itsenäistä paikallisuutta, vaan sen muodosti veroluvulla määritetty osuus suuremmasta aluekokonaisuudesta, jollaisena saattoi olla yksinäistalo, asutuskylä tai kokonainen pitäjäkin. Talon muodostuminen pelkästä veroluvulla osoitetusta osuudesta kylän maa-alueeseen, merkitsi ulottuvuuden epämääräisyyttä etenkin siten toimitetussa isojaossa, jossa jakoperusteena oli vain veroluku.

Maakirjoja henkilöt osoittavana veroluettelona näiden omistuksista oli alettu pitää jo kuningas Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla. Talokohtaiseksi näiden veroluettelojen pitäminen muuttui 1600-luvulla. Ryhmittelyperusteeksi taloille maakirjassa tuli kylä, joka ei aina nykyisin vastaa historiallista asutuskylää. Isojaot toimitettiin maakirjan perusteella asutuskylän talojen kesken 1750-luvulta lähtien. Kun isojako tehtiin talojen kesken verolukujen ([[oikeustiede:manttaali|manttaalien]]) mukaan, jakamatta jääneet asutuskylien yhteiset maa- ja vesialueet edelleen kuuluvat kylittäin taloille ja niistä ositetuille tiloille manttaalien mukaan.

Kiinteistöjärjestelmä ja kiinteistöjen rekisteröinti ei historiallisesti ole ollut kattavaa, vaan isojakojen suorittamisesta huolimatta kyliin on kuulunut esim. ulkopalstoja, saaria, niittyjä ja omaperäismyllyjä, jotka ovat olleet erikseen rekisteröityinä maakirjaan. Maarekisteristä oli lisäksi puuttunut näitä alueita sekä laajoja alueita, kuten valtion metsämaita, joita isojako ei lainkaan ollut koskenut. Lisäksi kylillä on ollut erityisperusteisia oikeuksia. Esimerkiksi Ylä-Lapissa taloihin saattaa kuulua niiden perustamiskirjan nojalla [[oikeustiede:erityinen etuus|erityisinä etuuksina]] kalastusoikeuksia toisen omistamilla vesialueilla. Ylimuistoiseen nautintaan perustuva erityinen kalastusetuus on voinut kuitenkin kohdistua vain toisen asutuskylän vesialueeseen vuoden 1734 maakaaren sääntelyn mukaan. Tosin sellaisissa kunnissa kuten Utsjoella, jossa pysyvä asutus ja verollepannut talot ovat syntyneet myöhemmin kuin muualla Suomessa, ja jossa isojaot on toimitettu vasta 1900-luvulla, ylimuistoiseen nautintaan perustuvat erityisperusteiset [[oikeustiede:kalastusoikeus|kalastusoikeudet]] saattavat kohdistua myös oman jakokunnan vesialueeseen. Isojakojen jakokunnat Utsjoella ovat nimittäin muodostetut vasta isojakojen yhteydessä jakoteknisin kriteerein rekisterinpitoa varten eivätkä lainkaan asutuskyläperusteisesti.

Jakolain 1970-luvulla tehdyn muutoksen jälkeen valtion metsämaita ym. isojaosta pois jääneitä maaoikeudellisten kylien ulkopuolisia alueita on alettu laajasti viedä [[oikeustiede:maarekisteri|maarekisteriin]]. Nykyistä kiinteistörekisteriä onkin pidettävä valtakunnan maantieteellisen alueen osalta nykyisin hyvin kattavana. Kuitenkaan esimerkiksi valtion metsämaiden viemisellä nykyisen kiinteistörekisterin rekisteriyksiköiksi 1970-luvun lopulla ei ole ollut konstitutiivista tai deklaratiivista vaikutusta valtion metsämaiden omistusoikeuden osalta Ylä-Lapin saamelaisalueilla tai muuallakaan Suomessa.