Lähdekoodi sivulle Oikeustiede:in dubio pro reo -sääntö/laajempi kuvaus

{{Ilmiö
|Luokka=Prosessioikeus, Rikosprosessi
}}
In dubio pro reo -sääntö liittyy rikosoikeudenkäynnin todisteluun ja kantajan todistustaakkaan. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 § 1 mom.:n mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Syyttömyysolettamasta seuraa, että todistustaakka näistä kysymyksistä on oltava syyttäjällä, eikä vastaajalle voida asettaa velvollisuutta todistaa syyttömyytensä. 

Lisäksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 § 2 mom.:n mukaan syylliseksi tuomitseva tuomio edellyttää, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Vastaavaa ilmaisua käytetään Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Ilmaisu on alun perin Englannista (''beyond reasonable doubt''). Rikosasioita koskeva näyttövaatimus on aiemmin ilmaistu usein sanoilla "täysi näyttö", mutta sittemmin oikeuskäytännössä on vuodesta 2002 lähtien (KKO 2002:47) siirretty ilmaisemaan näyttökynnys siten, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa tai järkevää epäilyä. Rikoksesta syytettyä ei voida pitää rikokseen syyllisenä vielä silloin, kun hänen syyllisyydestään on esitetty vahvempi näyttö kuin hänen syyttömyydestään. 

"Varteenotettavan epäilyn" rajoja on arvioitu Euroopan ihmisoikeussopimuksessa erityisesti anonyymia todistelua ja peitepoliisia koskeneissa tapauksissa. Ihmisoikeustuomioistuimen pääsääntö on se, että kaikki näyttö tulee lähtökohtaisesti ottaa vastaan syytetyn läsnä ollessa välittömässä ja kontradiktorisessa oikeudenkäynnissä, jossa todistaja on paikalla vastaamassa asianosaisten kysymyksiin. Tästä voidaan kuitenkin poiketa hyväksyttävistä syistä. Jos rikosasiassa on kuultu anonyymiä todistajaa, tuomioistuimen on erityisesti perusteltava, mikä merkitys hänen kertomuksellaan oli näyttönä asiassa ja mihin toimenpiteisiin ryhdyttiin puolustuksen oikeuksien turvaamiseksi. Esimerkiksi jos todistaja pelkää perustellusta syystä vastaajaa, on hänen kuulematta jättämiselleen hyväksyttävä syy ja todistetta voidaan käyttää joka tapauksessa langettavan tuomion tueksi. Mikäli tuomio perustuisi ainoastaan tai ratkaisevalla tavalla anonyymiin todisteluun, on vastakuulustelumahdollisuuden puuttumista joka tapauksessa kompensoitava vastaajalle. Tämän linjan mukaisena hyväksyttävänä syynä on pidetty myös todistajan kuolemaa ja sitä, että häntä ei tavoiteta asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta.

Tuomioistuin saa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 § 3 mom.:n mukaan hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta, jollei hyödyntäminen vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ottaen huomioon asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus, hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja muut olosuhteet. Joka tapauksessa [[Oikeustiede:itsekriminointisuoja|itsekriminointisuojasta]] seuraa se, että syytetyn passiivisuus ei saa olla ainoa tai ratkaiseva todiste tuomioon.

In dubio pro reo -sääntö vaikuttaa myös tuomioistuimen äänestyssääntöihin. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 10 luvun 2 §:n mukaan äänestyksessä voittaa se mielipide, jota enemmistö on kannattanut. Jos äänet menevät tasan, voittaa vastaajalle lievempi mielipide. Rikosasiassa ei voida äänestää erikseen syyllisyyskysymyksen kannalta ratkaisevista kysymyksistä. Jos neljästä tuomarista yksi hylkäisi syytteen näyttämättömänä, yksi vanhentuneena, sekä kaksi hyväksyisi syytteen, syyte on hylättävä, koska puolet tuomioistuimen jäsenistä on äänestänyt vapauttavan tuomion puolesta.

Kirjoittaja: Ari-Matti Nuutila