Lähdekoodi sivulle Kirjallisuudentutkimus:diegesis

{{Käsite
|määritelmä_fi=1 kerronta, jossa kertoja puhuu omalla äänellään, "epäsuora" kerronta 

2 kertominen näyttämisen vastakohtana 

3 Genetten narratologiassa: tarinan eli kerrottujen tapahtumien ja kerrotun maailman taso
|selite_fi=1 Platonin ''Valtion'' III kirjassa erotetaan toisistaan ''mimesis'' ja ''diegesis'' kerrontatapoina. Kerrontatavassa ''haple diegesis'' Sokrateen mukaan "runoilija puhuu itse eikä edes koetakaan kääntää ajatustamme toiseen suuntaan, niin että pitäisimme puhujana ketään muuta kuin häntä itseään". Mimeettisessä kerronnassa (esimerkkinä draama ja filosofinen dialogi) runoilija, kirjoittaja tai runonlausuja omaksuu henkilön ”äänen” eli ilmaisutavan. Kerrontatapoja voidaan yhdistellä (näin tehdään epiikassa). 

Narratologiassa on eroteltu viime vuosikymmeninä tarkasti erilaisia kerronnan tapoja siltä kannalta, miten niissä voi ajatella kertojan, henkilöiden ja muiden toimijoiden äänten sekoittuvan. Ks. [[Kirjallisuudentutkimus:kertova ääni|kertova ääni]], [[Kirjallisuudentutkimus:puheen esittäminen|puheen esittäminen]], [[Kirjallisuudentutkimus:vapaa epäsuora esitys|vapaa epäsuora esitys]].

2 Englanninkielisessä kirjallisuudentutkimuksessa ja kirjallisuuskeskustelussa käytetään vastakkainasettelua kertomisen (''showing'') ja näyttämisen (''telling'') välillä. Sillä voidaan erotella teoksen "osallistamisen tapaa" eli sitä, millaista toimintaa se ensisijaisesti edellyttää vastaanottajaltaan (kertomuksen kuunteleminen vs. kuvan katsominen; ks. [[kirjallisuudentutkimus:adaptaatio|adaptaatio]]) tai asioiden esittämisen tapaa kertovassa esityksessä (esim. kirjailijan maksiimiksi esitetty ''show, do not tell'').

3 Genette nimittää päätarinan maailmaa termillä ''diégèse'' (ransk.; engl. ''diegesis''). Diegeettinen tarkoittaa tässä yhteydessä tarinan maailmaan liittyvää, "tarinan maailmaan nähden". Tästä termistä hän johtaa kerrontatapojen erottelut (ekstradiegeettinen, tarinan maailmaan nähden ulkopuolinen; intradiegeettinen, tarinan maailman sisäinen) ja upotustasojen erottelut (hypodigeettinen, tarinan maailman sisällä kerrotun, sille hierarkkisesti alisteisen tarinan maailma). Termin valintaa voi pitää huonona siksi, että se sekoittuu helposti platonilaiseen digeettinen-termin käyttöön, joka viittaa nimenomaan kerronnan tapaan. [[kirjallisuudentutkimus:strukturalismi|Strukturalistisessa narratologiassa]] pyrittiin kuitenkin analysoimaan tarinaa ja kerrontaa erillään toisistaan.
|lähteet=HosiaisluomaY2003,OjalaA
|tarkistettu=Kyllä
|luokka=Retoriikka,Kertomusteoria
|laajempi kuvaus=Ei
|ilmiön kuvaus=N
}}
{{Liittyvä nimitys
|kieli=englanti
|nimitys=diegesis
|otsikossa=Kyllä
|kursivoitu=Ei
}}
{{Liittyvä nimitys
|kieli=suomi
|nimitys=diegesis
|otsikossa=Kyllä
|kursivoitu=Ei
}}
{{Lähikäsite
|käsite=Kirjallisuudentutkimus:mimesis
|käsitesuhde=vieruskäsite
}}