locus amoenus

Määritelmä miljöökuvauksessa topokseksi muodostunut ihannemaisema, rauhaisa miellyttävän oleilun ja seurustelun paikka

Selite

Locus amoenus oli suosittu motiivi antiikin, keskiajan ja renessanssin kirjallisuudessa. Se esiintyy esim. Iliaassa ja Odysseiassa, ranskalaisessa Rolandin laulussa ja saksalaisissa minnelauluissa - esim. Walther von der Vogelweiden runossa "Unter den Linden" (Lehmusten alla). Locus amoenus liittyy pastoraalin lajityyppiin olennaisesti: sen tunnusomaisia motiiveja ovat puut, varjot, niitty, lähde, kukat ja linnunlaulu.

Topoksen kukoistuskausi suomalaisessa taidelyriikassa oli 1800-luvulla (mm. J.L. Runeberg ja Aleksis Kivi). Se on yleinen myös suomalaisissa reki- ja muissa kansanlauluissa, kuten kohtaamislaulussa "Suviyön laulu", jonka vanhin tunnettu täysimittainen muistiinmerkintä on vuodelta 1790:

Läksi minä suwi ehtona käymään,
Kussa kuuntelin päivän kuss.
Lintuien laulua
Kussa kanaset pauhaa
Rastaat ilo päiwää pauhaa.

Suviyön ja lintujen ohella lehto, laakso, tai yrttitarha (suomalaisissa kansanrunoissa usein esiintyvä kryytimaa) kuuluvat suomalaisen runouden ideaalimaisema-topokseen. Suomalaisissa rekilauluissa maisemakuvan rajaukseksi saa yleensä riittää puu - useimmiten raita tai pihlaja - tai puuryhmä, joka toimii eräänlaisena dekoraationa. "Se on vähin mahdollinen maisemakulissi, jonka ääreen sijoittuu nuorukaisen ja neitosen pelkistetty, viittauksenomainen lemmenkohtaus tai sen muisto", Martti Haavio kuvailee teoksessaan Kansanrunouden maailmanselitys (1955).

Lisätiedot Latinan locus amoenus= ihana paikka

Erikieliset vastineet

locus amoenus

latina (Latina)

Lähikäsitteet

idylli (vieruskäsite)

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003, OjalaA

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 19.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:locus amoenus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:locus amoenus.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →