Pohjois-Amerikan tutkimus:pemmikaani

    Tieteen termipankista

    pemmikaani

    pemmikaani
    Määritelmä yksi tunnetuimmista Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämistä kuivaliha- tai kalapohjaisista säilötyistä ruoista, joka toimi energianlähteenä esimerkiksi pitkillä metsästys- tai sotaretkillä
    Selite Kenties tunnetuin intiaanien säilötty ruoka on pemmikaani, jonka nimitys tulee creenkielisestä sanasta pimi-hka-n. Pemmikaanin perustana on kuivattu liha, mutta joskus sitä valmistettiin myös kuivatusta kalasta. Kuivaliha nuijittiin jauhoksi kivinuijalla, joskus lihan pinta saatettiin ruskistaa hiilloksella ennen hienontamista. Hienonnetun lihan sekaan lisättiin kuivattuja ja jauhettuja marjoja, ja koko seos sekoitettiin sulatettuun rasvaan. Rasvan jähmetyttyä pemmikaani säilöttiin nahkaisiin pusseihin tai laukkuihin. Kuivassa säilytettynä pemmikaani säilyy jopa vuosia. Pemmikaani on ollut intiaaneille erinomainen energianlähde esimerkiksi pitkillä metsästys- tai sotaretkillä.
    Lisätiedot Käsitesivu pohjautuu teokseen: Andersson, Rani-Henrik, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki (2013). Intiaanikulttuurien käsikirja: Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Helsinki: Gaudeamus.

    Erikieliset vastineet

    pemmicanenglanti (English)

    Käytetyt lähteet

    Andersson&Hämäläinen&Kekki2013

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 12.5.2024: Pohjois-Amerikan tutkimus:pemmikaani. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Pohjois-Amerikan tutkimus:pemmikaani.)